lauantai 29. maaliskuuta 2014

Andrei Pajanne: Autuaiden Saari

Ostin impulssiostoksena paksun, lähes tuhatsivuisen kirjan muutamien "irtotietojen" perusteella. Ostos oli onnistunut. Andrei Pajanteen "Autuaiden saari" on poikkeuksellinen kirja, hulppea, vaikuttava lukuelämys.


"Autuaiden saarta" voisi toisella nimellä kutsua ilmaisulla "Andreaksen ilmestys". Kirjan sisältö on paikoin surrealistista, unen omaista ilmestystä, joka osittain saa selityksensä vasta aivan lopussa. Tästä syystä alkuun pääseminen voi lukijalle on rankkaa. Mutta jos kykenee lukemaan ja omaksumaan n. 200 ensimmäistä sivua, loput 800 menee sitten juonen vaikuttavassa imussa.


Kirja on ennen kaikkea fantasiaa. Scifi-kerros on melko ohut, mutta kohtuullisen hyvin käsitelty. Scifi-asenteen voisi tulkita "epätranshumanistiseksi", mutta aivan lopussa negatiivistä kantaa teknologiaan ehkä hieman lievennetään. Ainakin minä haluan tulkita näin. Kuitenkin erityisesti "uploading" nähdään suurena mörkönä, uhkana ihmiskunnan henkisyydelle. Tulkitsen sen kuitenkin tarkoittavan vain tarinan painajaismaista toteutusta, ei kategorista tuomitsemista.


Kolmas kerros fantasian ja scifin lisäksi on uskonnollisuus. Voisi sanoa, että fantasian ja uskonnollisuuden raja on veteen vedetty viiva, mutta eteenkin kirjan puolenvälin jälkeen sisältö on syvän uskonnollista, aivan positiivisessä mielessä. Tavallaan kirjan metafysiikka asettuu uskontojen yläpuolelle: kaikki uskonnot tulkitaan saman totuuden ilmentymiksi. Kirjan hengellisyyden ytimenä on rakkaus. Ei ole syntiä, ei ole pahuutta, ei ole helvettiä. On vain rakkautta ja rakkauden puutetta.
Siis kirjan syvin teema on rakkaus, sen etsiminen ja sen olemuksen tutkiminen. Sana rakkaus esiintyy lähes kirjan joka sivulla, luulisin.


Juoni on juuri niin monipolvinen kuin tuhatsivuiselta teokselta voisi odottaa. Alkuosan kehyskertomus, johon tavalliseen tapaan lopussa palataan, tapahtuu reaalimaailmassa. Valtaosa tarinaa kulkee uniajassa, jonka lainalaisuudet pikkuhiljaa tarkentuvat. Uniajan ensimmäiset episodit voivat tuntua, kuten jo sanoin, surrealistisilta, todella unenomaisilta, mutta pikkuhiljaa muuttuvat lukijalle ymmärrettävämmiksi. Lopussa tarina vie mukanaan ja paksun kirjan pakonomainen lukeminen ainakin minulle aiheutti univajetta.


Varsinaisen teknistieteellisen scifin lisäksi kirjassa käydään läpi maailmankaikkeuden kosmologinen historia ja olemus, samoin biologisen elämän ja ihmiskunnan historia sekä kulttuurin kehitystä, erityisesti rakkauden perspektiivistä. Kirja tuntuu haluavan kertoa kaiken kaikesta, kattavan maailmankuvan. Tämä on jännittävän juonen lisäksi kirjan parasta antia. Maailmankaikkeutta seurataan ja analysoidaan pitkien keskustelujen höystämänä.


Jos puutteita pitää mainita, niin minua eniten häiritsi toisto ja kirjan sisäinen fraseologia. Standardi hyvä tuoksu Autuaiden Saaressa, "rakkauden tuoksu" oli aina "omena ja hunaja", joka mainittiin varmaan toista sataa kertaa. Toinen puute ovat pienet monimutkaisen ja mystisen juonen epäjohdonmukaisuudet. Loppusanoista voi ymmärtää, että niitä oli esilukijoiden voimin urakalla selvennetty, mutta minulle vielä joitakin häiritseviä jäi. Noin monipolviseen tarinaan niiitä kai jää väistämättä, etenkin fantasiatarinoihin.


Viimenen kritiikin aihe voisi olla kerronnan epätasaisuus. Tämähän on ollut opettavainen esikoisteos. Omasta kokemuksestani ymmärrän asetelman. Oli helppo huomata osuuksia, jotka olivat tempaisseet mukaansa lukijan lisäksi myös kirjailijan itsensä. Niitä oli ilo lukea. Toiset osuudet, erityisesti kirjan alkuosassa, olivat raskaan ylikuvailevia, ylitunteellisia fraaseja viljeleviä, paikoin hyvin pitkitettyjä: antoivat vähän ajatuksia, korkeintaan sekoittivat lukijaa. Vastineeksi minun mielestäni kirja paranee huimasti loppua kohti. Koko toinen puolisko on hulppeaa menoa, aidosti henkevää keskustelua, piinaavaa jännitystä.


Pienenä minua vihlaisevana kauneusvirheenä saaressa, jossa muuten vallitsevat todellisen paratiisin arvot. Saaren valtias, Rakkaus (vaikkakin Hetken roolissa), ei voi Rakkauden Tornissa tarjota vieraalleen "tuoksuvaa lihapataa", minun mielestäni.


Monta kertaa minun oli keskeytettävä lukeminen, koska omien kyynelteni läpi en voinut jatkaa. Tarinassa on monia syvästi liikuttavia käänteitä. Puolen tunnin henkisen rauhoittumisen jälkeen lukeminen taas onnistui, mutta edelleen punertavin silmin.


Tunnen jonkinlaista sukulaisieluisuutta Andrei Pajanteen kanssa. Omat, paljon pienimuotoisemmat kirjani, ensimmäinen julkaistu ja kaksi uutta työ alla, ovat henkiseltä maailmaltaan samankaltaisia "Autuaiden saaren" kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti