Globaalin talouden superuhka

Keskustelusta sähköpostilistalla löysin viittauksen Martin Fordin kirjaan “The Lights In The Tunnel”. Tuli kiire hankkia kirja, koska en aikaisemmin ollut kuullut lähteestä, joka hieman perustellummin kuin minä itse, formuloisi high-tech automation ja kulutuskysynnän välistä globaalia yhteyttä. Tosin olen kyllä todennut, että insinööriympäristössä uhan vakavuus myönnetään ja ymmärretään, toisin kuin ekonomistien keskuudessa. Martin Ford on itse insinööri ja yrittäjä. Vaikka kirja on helppolukuisesti kirjoitettu, on se painavaa asiaa, ja niin olisi meille kaikille kohtalonkysymys, että esimerkiksi Jyrki Kataisen ja Olli Rehnin soisi ehdottomasti lukevan ja ymmärtävän tämän sanoman.

Kirjan ydin sisältö on ekonomistien uskonkappaleen “luddiitti harhan” (Luddite fallacy). osoittaminen vaaralliseksi harhaksi. Siis uskonkappale on itse harhaa ja “neoluddittinen” ajatusmalli on perusteltu: ekonomistit on vaarallisella tavalla väärässä.

Ekonomistien uskonkappale on perusmuodossaan seuraava: “Työvoimaa korvaava uusi teknologia lisää työn tuottavutta työntekijää kohti. Siten tavaroiden ja palveluiden tuotanto kasvaa, josta seuraa tuotantokustannusten laskeminen, hintojen putominen ja kysynnän kasvu. Lopputuloksena työntekijöiden tarve liike-elämässä kasvaa, eikä vähene.” Oleellista uskonkappaleelle on, että asetelman uskotaan pätevän “maailman tappiin asti”, lopullisena ekomistisena muuttumattomana totuutena. Ekonomistien väitteen mukaan tekninen kehitys kyllä hävittää työpaikkoja ja ammattiryhmiä, mutta luo enemmän aivan uusia työpaikkoja ja kokonaan uusia ammatteja, siten että työllisyyden kannalta lopputulos on aina, pysyvästi positiivinen, “taloustieteen” todistuksen mukaan.

Martin Ford toteaa, että jos katsotaan taaksepäin, haetaan vertailuaineistoa historiasta, ekonomistien teoria saa vahvaa näyttöä, sitä vahvempaa, mitä kauemmas katsotaan. Mutta jos tarkastellaan aivan paria viime vuosikymmentä, näyttö on huomattavasti huonompi. Ford käy läpi USA:n ammattitilastoja eikä löydä oleellista vahvistusta teorialle, jos verrataan esim 1930-luvun ja nykyhetken maailmaa. Uusia ammattiryhmiä on tullut, mutta ne ovat olleet työllisyysvaikutukseltaan vähäisiä, ohimeneviä ilmiöitä tai paikallisia. Klassiset vastaväitteet “neuluddismia” kohtaan ovatkin olleet luokkaa: “hevoskuskien ammatti on kadonnut, mutta tilalle on tullut rekkakuskien, bussinkuljettajien, rautatieläisten ja ilmailualan työllisyys”. Väite on hyvin totta, mutta on paljon vaikeampaa löytää vastaava esimerkki parin viime vuosikymmenen kehityksestä. Sellaisia ei joko ole, tai ne ovat globaalissa mitassa marginaalisia. Silti teknologian kehitys leikkaa työpaikkoja kiihtyvällä vauhdilla. Vastaukseksi ei kelpaa, että ne uudet työpaikat syntyvät Kiinaan ja Intiaan. Näin yksinkertaisesti ei ole asia.

Ford korostaa sitä minunkin esittämääni, ja useimpien insinöörien selvästi havaitsemaa ja tunnustamaa (mutta ekonomistien vähättelemää) seikkaa, että teknologian kehitys on luonteeltaan vahvasti eksponentiaalista. Jos ekonomistien hypoteesi kehityksestä, tuottavuuden parantumisesta, hintojen laskusta, kysynnän kasvusta ja uusien työpaikkojen synnystä on mallinnettu ryhmänä differentiaaliyhtälöitä (onko jossakin todella näin tehty?), teknologian kehityksen eksponentiaalista luonnetta ei varmasti ole huomioitu! Tästä johtuen hypoteesin väite asiantilan pysyvyydestä on vahvasti uskonvarainen ja ilmeisen väärä. Siis jossakin vaiheessa, ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa, tulee tilanne, jossa parantuneen tuottavuuden aikaansaama kysynnään kasvu ei enään ylitä sitä kysynnän, ostovoiman pudotusta, joka on seurausta työllisyyden negatiivisesta kehityksestä. Jossakin teknologisen kehityksen vaiheessa tuottavuuskoneisto tarvitsee niin vähän ihmistyövoimaa, että tasapainotila vaihtuu itseään ruokkivaksi globaaliksi talousromahdukseksi.

Nykyisen tilanteen analysointi, koskien Kiinan ja Intian kaltaisten kehittyvien talousvoimien luonnetta osoittaa, että romahduskynnys voi jo olla vaarallisen lähellä. Tämä johtuu siitä, että Kiinan ja Intian liike-elämän jatkuvuus on hyvin voimakkasti länsimaiden kuluttajien ostovoimasta riippuvaista. Näiden valtioiden omien keskiluokkien ostokyky ei lähellekään riitä ylläpitämään näiden talousalueiden tasapainotilaa, kasvusta puhumattakaan. Nykyinen talouskrisi pakottaa nämä maat entisestään parantamaan tuottavuuttaan, eli hyödyntämään kaikin mahdollisin tavoin teknologian kehitystä. Tämä kehitys hidastaa näiden maiden omien kansalaisten ostovoiman kehitystä leikaten palkkojen kasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä näissä maissa. Osa työpaikoista onkin valumassa Intiasta ja Kiinasta vielä halvemman työvoiman (vielä raaemman orjatyövoiman) maihin. Mutta maapallo on rajallinen. Yhä halvempaa (ihmis-) työvoimaa ei loputtomiin löydy.

Ford tuo esiin sen näkymän, että automaation kehitys ei koske ainostaan yksinkertaisissa tuotantotehtävissä olevaa työvoimaa, vaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa myös hyvin koulutettua, ammatikseen “bittitietoa käsittelevää” työvoimaa. Vielä tässä vaiheessa näitä tehtäviä ulkoistetaan länsimaista esim. Intiaan ja Kiinaan (josta osaavin työvoimaa valuu länteen suurempien palkkojen toivossa), mutta kehitys ei pysähdy. Kehittynyt automaattinen bittitiedon käsittely on lopulta halvempaa kuin missään ihmistyövoimalla suoritettuna. Parhaassa turvassa, mutta vain väliaikaisesti, ovat ne ammattilaiset, joiden tehtävät vaativat tiedollisen osaamisen, kädentaitojen ja näköhavaintojen vaativaa yhdistämistä (esim. remonttimiehet, autonkorjaajat, erikoissairaanhoitajat).

On todella pelottavaa, jos tieteellistekninen kehitys katkeaa tällaiseen globaaliin superkriisiin. Siksi olisi erittäin kiire, että kaikki päättäjät ymmärtäisivät tilanteen ja uhat sekä ryhtyisivät viivyttelemättä varautumaan vähiin jäljelläoleviin, mutta asenteellisesti vaikeisiin keinoihin katastrofin välttämiseksi.