keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hurahdin romaanin kirjoittamiseen

Innostuin kirjoittamaan oman romaanin. En ole koskaan julkaissut mitään kaunokirjallista. Muutkin julkaisut ovat tavallista nettikirjoittelua. Kuitenkin olen haaveillut jonkinlaisen scifi-romaanin luomisesta jo vuosikymmeniä ja kaavaillut mielessäni monenlaisia sisältöjä. Nyt lopullinen kimmoke tuli Inkoon saariston kesämökkimme taianomaisen ilmapiirin synnyttämänä.

Olen kertaalleen jo kirjoittanut koko tarinan ja hionut sitä parin kuukauden ajan. Isäni on lukenut sen läpi, poiminut kirjotusvirheitä ja antanut muuta palautetta. Kuulemma tarina on hänenlaiselleen mukaansa tempaava. Koko kirjoittamisprosessi on ollut jotakin aivan muuta kuin odotin. Se on ollut koukuttavaa, vienyt mukaansa 24/7 tyylillä. Oletan, että juuri oikea tapa on ensin kirjoittaa koko juttu vauhdilla, ilman liikaa kritiikkiä ja pidäkkeitä ja vasta sitten itse lukea kaikki rauhallisesti läpi korjaillen, poistaen, täydentäen, muuttaen. Kirjoitustyökaluni on ollut LibreOffice ja sen oikolukutyökalu.

Tarinaa kutsun romanttiseksi, lämminhenkiseksi tieteisfantasiaksi. Se lähtee olettamuksesta, että erityisesti Inkoon saaristossa ja lähialueella sisämaassa elää metsätonttuja. Tarinan tieteisulottuvuus yrittää selittää asetelman mahdolliseksi. Tiede on lähinnä biologiaa ja lääketiedettä. Toinen ulottuvuus on tieteiskirjallisuudelle tyypillinen tulevaisuuden ennustaminen. Tarina alkaa vuodesta 2012 ja ulottuu vuoteen 2028 arvioiden maailman muuttumista tänä lähitulevaisuuden ajanjaksona. Fantasiaulottuvuus käsittää tonttujen panpsykistisen maailmankuvan ja siihen liittyvät telepatiansukuiset ilmiöt, kuten tietoisuuksien kytkeytymiset ja sulautumiset.

Tarina sisältää monenlaista yhteiskunnallista kritiikkiä. Tonttujen omaa kulttuuria luonnollisesti ihastellaan. Erityisesti tonttujen tapa toteuttaa matriarkaalinen yhteiskunta saa kannatusta. Kirjan päähenkilö on nuori mies, alussa teini-ikäinen, mutta enemmistö muista aktiivisista henkilöistä on naisia, sekä tonttuja että ihmisiä. Suunnittelen omakustannetta, ainakin aluksi. Jos kirjasta pidetään laajemmin, voin tyrkyttää sitä oikeille kustantajille.

Minulla ei aavistustakaan, jatkanko kaunokirjallista alaani. Tietysti olen hieman mielessäni luonnostellut muutamaa samaan maailmankaikkeuteen sijoittuvaa tarinaa, mutta ne ovat hyvin alkuvaiheessa. Ai niin: kirjan nimeksi varmaan tulee "Mökki Tonttumetsän rannalla".

4 kommenttia:

  1. Tämänkin vuoksi keskustelu Suomi24:ssä on jäänyt sivuun? Täytyy painaa mieleen tuo nimi.

    Olen myös itse ajatellut, että jokin kriitillisen tarinan tekeminen olisi palkitsevaa näinä aikoina, kun yhteiskunta on tullut liberaaliksi.

    En kylläkään ole ajatellut tieteisfantasiaa, vaan aivan päinvastoin, arkeen perustuvaa audiovisuaalista ja osittain interaktiivistakin kerrontaa.

    Hiljattain tutkimus osoitti, että tv-sarjan hahmot elävät epäterveellistä elämää. On ainakin yksi poikkeus, 90-luvun Blondi tuli taloon -sarja, joka on valistava. Hahmojen joukossa on tiedemies, opettaja (joka on myös terveysintoilija), psykiatri ja lapsi.

    Tuon tason sarjan tuottaminen on tosin sitten äärimmäisen vaikeaa.

    -knowledge-

    VastaaPoista
  2. Olen vuoden kuluessa ajoittain kirjoitellut Uuden-Suomen "Puheenvuorossa" omalla nimelläni ja naamallani. Pari kuukautta olen pysynyt pois. Katsotaan nyt missä jatkossa kirjoittelen.
    TV-sarjat ovat aika tylsiä. Jonkinlainen poikkeus on Grimm, jonka (usein hieman piilotetusta) huumorista pidän.

    VastaaPoista
  3. Olen kyllä lukenut sen US-blogisarjan. Oikein hyvä.

    Muistin vielä että myös yksi satuolentokin Blondi-sarjassa oli, hyvä haltija.

    Mielikuvitukseni on kuitenkin huonossa tilassa. Tällä hetkellä vain videokuvaan saariston maisemaa, ja otan vastaan FM-signaalia Ahvenanmaalta. Tonttuja en ole vielä kuullut enkä nähnyt. :)

    VastaaPoista
  4. Tonttujen maailmankuva on vahvasti panteistinen tai panenteistinen. Hieman tähän tyyliin:
    http://ieet.org/index.php/IEET/more/searle20130708?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+EthicalTechnology+Ethical+Technology#When:20:55:00Z

    VastaaPoista