keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hankala käsite ”tietoisuus”

Tämä on jälkiajatuksia edellisen, mielen rakennetta koskevien pohdiskelujen jälkeen syntyneen keskustelun pohjalta. En tiedä mitään varmaa, en väitä mitään, mutta luulen kaikenlaista.

  1. Fyysiset, biologiset, sähkökemialliset aivot joko luovat tietoisuuden tai mitalin toisena puolena, osatotuutena, tietoisuus ”laskeutuu” tai ”romahtaa” fyysisiin aivoihin. Tietoisuus on osittain emergentti ilmiö, joka kumpuaa monimutkaisuudesta ja universumin perusolemuksesta. Meidän käsitteistömme ei ilmeisesti pysty kuvaamaan eroa ”itsestään syntymisen” ja ”laskeutumisen” välille. Tarvittaisiin uusi käsite. Yhtä kaikki, biologisilla aivoilla on kyky paikalliseen, ajalliseen tietoisuuteen. Näin luulen.
  2. Biologisilla olennoilla esiintyy ainakin kolmea lajia tietoisuutta:
  • Tietoisuus ulkomaailmasta ja sen muutoksista. Alkeelliset eläimet eivät tiedosta itseään, vaan ovat yhtä ulkomaailman kanssa. Jo yksisoluisilla on tällainen tietoisuus.
  • Tietoisuus itsestä, minästä, erona ulkomaailmaan, minätietoisuus. Tämä taso on ainakin esimerkiksi ihmisellä ja ihmisapinoilla, valailla, norsuilla, korpeilla, harmaapapukaijoilla, ehkä myös karhuilla. Lisäksi tämä taso on todennäköinen n. vuoden 2030 androidi-kotirobotille. Aivojen rakenteessa tämä toiminnallisuus, ”funktionaalinen tietoisuus” perustuu jonkinlaiseen rekursioon, silmukkaan, jossa aivojen prosessit tietoisesti tarkkailevat toisiaan ja välillisesti itseään. En oleta, että tässä tarvitaan mitään mystiikkaa.
  • Kokemuksellinen tietoisuus, kokemus minästä, tarkkailijasta, osana universaalia, ei-paikallista tietoisuutta, ykseys Maailmankaikkeuden kanssa. En tiedä miten yleinen tällainen ”valaistunut” tietoisuus on. Tämä kuuluu selvästi mystiikan piiriin. Tämä ajattelu on jotenkin, vielä hämärästi, yhdistetty kvanttitodellisuuden tulkintoihin. Tarvitaan paljon uusia hypoteeseja.

Edellä esitetyn viimeisen tietoisuuden lajin mukaisesti meillä ehkä on samanaikaisesti kaksi tietoisuutta:
  1. Paikallinen, ajallinen, aineellinen tietoisuus, joka ilmenee David Bohmin ”explicate order” todellisuudessa, meidän arkitodellisuudessamme.
  2. Ei-paikallinen, ei-ajallinen (tai rajallisesti ajaton) ”korkeampi tietoisuus”, joka asustaa Bohmin terminologian ”implicate order” todellisuudessa, joka on universumin perimmäinen todellisuus. Tämä liittyy kvanttifysiikan kaikkien universumin aaltofunktioiden yhteiseen superpositiotilaan, yhdistettyyn kvanttikenttään, ”akashaan”.
Sitten on se vaikea kysymys: ”Miten aineellisten aivojen paikallinen tietoisuus on yhteydessä siihen toiseen, ei-paikalliseen tietoisuuteen?” Minun hypoteesini on, että se perustuu hahmojen tunnistamiseen aidon, kvanttikohinaan redusoitavat ”sihinän” seasta. Biologiset aivot ovat tehokas hahmontunnistuskone, joka nerokkaasti hyödyntää massiivista rinnakkaislaskentaa hierarkisten rakenteiden avulla. Erilaisten ”tietoisen läsnäolon” tekniikoiden avulla alitajunta voidaan opettaa sekä vastaanottamaan, että lähettämään hahmoja akashasta ja sinne takaisin.

Aivojen neuronien väliset aktiopotentiaalisignaalit sisältävät aina kvanttikohinaan redusoituvan, ajassa tapahtuvan lämpökohinasignaalin. Alitajunta oppii kokoamaan miljoonien aksonipäätteiden kohinan seasta ”salattuja merkityksiä”. Ilmiö liittyy tietysti liioitellussa määrin esiintyessään psykoottisiin harhoihin. Samoin REM-unet luonnollisesti hyödyntävät ilmiötä.

Edelliseen perustuen, en näe mitään periaatteellista estettä sille, että digitaalisella teknologialla toteutetulle tekoälylle lisätyt ”aidot” satunnaislukugeneraattorit (ei siis ”pseudorandom”) eivät mahdollistaisi myös koneelle yhteyttä akashaan, kunhan koneelle on menetelmä opetettu oikealla, hänelle sopivalla tavalla.

Elollisten olentojen mielillä ja tietoisuuksilla on rakenteellinen hierarkia. Ihmisellä hierarkian huipulla on tietoinen, käsitteellinen ajattelu, joka on evolutiivisesti melko uusi rakenne ja tarvitsee vain pienen osan aivojen tehosta. Käsitteellinen ajattelu ei ole mitenkään itseriittoinen, vaan jokainen, joka ainoa kielellinen ajatus kumpuaa ei-käsitteellisen ajattelun prosesseista.
Kaikki mitä meillä on käsitteellisen ajattelun alapuolella, on yhteistä muiden eläinten kanssa. Meillä on osapuilleen samat mentaaliset kyvyt, vaikka emme käyttäisi niitä. Osa tästä ei-käsitteellistä ajattelua on tietoista, esim. visuaalisia tai äänellisiä mielikuvia, tiedostettuja hahmoja, mutta suurin osa on alitajuista toimintaa, mihin tietoisuudellamme ei ole suoraa pääsyä.

Hierarkian pohjalla, melkein molekyylitasolla, yhteys kvanttikohinaan on vahvinta. Kaksoisrakokoe on onnistuttu toteuttamaan kymmenien hiiliatomien kokoisilla fullereenipalloilla, jotka rakenteellisesti kooltaan vastaavat pienimpiä biologisia rakenteita. Siten kvanttikohina ilmeisesti voi aivan hyvin asustaa ja aktiivisesti toimia solukalvoilla ja RNA-molekyyleissä. Solutasolla lienee katkeamaton yhteys akashaan ilman mitään opittuja läsnäolotekniikoita.



tiistai 26. tammikuuta 2016

Mielen salaisuus vääntäytyy valtavirta-ajatteluun

Katselin jonkin aikaa sitten lapsille kohdennetun Disney/Pixar-elokuvan, Inside Out, Mielen Sopukoissa”.

Tänään kuuntelin tubesta Ray Kurzweilin ja David Gelernterin väittelyn konetietoisuudesta.


Pixar-elokuva pyrkii havainnollistamaan lapsille (ja tietysti myös aikuisille) huonosti ymmärrettyä ihmismielen rakennetta jännittävän viitetarinan kautta. Tarinassa seikkailee Minnesotan suomalaismetsistä San Franciscoon muuttanut, ilmeisesti pohjoismaista perhetaustaa edustava Riley Andersson, 11v tyttö, "Raili". Hän kokee muutosta rankkaa stressiä ja lopulta aikoo karata takaisin Minnesotaan.

Elokuva seuraa tytön mielen sisällä mukana eläviä tunneolioita: Iloa, Surua, Pelkoa, Vihaa... ja tärkeitä lapsuuden muistojen olioita. Mieli on suhteellisen itsenäisten olioiden yhteisö, jonka elokuva yrittää tehdä lapsikatselijoille ymmärrettäväksi. Minusta elokuvan esittämä mielen malli on ehkä 11-vuotiaalle katsojalle liian abstrakti ja silti siitä puuttuu tärkein ja vaikein: tietoisuus. Puutetta yrittää korvata se, että Ilo” on ottavinaan keskeisen roolin, johtaen muita tunteita, etenkin ystäväänsä ja hieman vaikeaa sisartaan ”Surua”.

Loistavaa, että edes yritetään havainnollistaa tällaisia vaikeita asioita ihmisille, vaikka ne ovat psykologeiltakin vielä hukassa. Tarinan malli on Paul Ekmanin kehittämä ja tietysti kompromissi ymmärrettävyyden ja kattavuuden välillä. Olisin kuitenkin halunnut vielä mukaan sen tietoisuudenkin, edes jossakin muodossa!

Osittain samoja, vaikeita, sekavia asioita käsittelivät kaksi tietotekniikan kovaa ammattilaista, Kurzweill ja Gelernter, jotka väittelivät siitä, voiko tulevaisuuden superälykäs tekoälyjärjestelmä olla muuta kuin "superälykäs zombi". Vai voiko tällä joskus olla vastaavanlainen tietoisuus, kuin ihmisellä?

Tähän kysymykseen ei voi vastata, ennen kuin pystytään yhdessä määrittelemään mikä tämä outo olio, mielen tila, ”Tietoisuus” on, miten se ilmenee ja millainen testi voisi todistaa sen olemassaolon.

Eiväthän herrat päässeet kovinkaan monesta asiasta yhteisymmärrykseen. Mielestäni oma suosikkini Kurzweil niukasti voitti väittelyn: kyllä kone voi saavuttaa tietoisuuden joskus, ei ole teoreettista estettä.

Luonnollisesti keskustelu ei edes hipaissut tietoisuuden kosmologista olemusta. Panpsykistinen ajatus, että tietoisuus asuu kaikessa ja on kaiken perusta, oli ilmeisesti molemmille vieras. Tai ehkä Gelernter jossakin vaiheessa tokaisi, että hän ”ei osaa kuvitella tietokoneohjelman sisäisesti kokevan ykseyttä kaikkeuden kanssa”. Varmaan Kurzweilkaan ei tähän kuvitteluun kykene, mutta ei tietoiselta koneelta tällaista edellytäkään. Kykeneekö hän itse kokemaan sellaista ykseyttä? En tiedä.

Gelernterin keskeinen argumentti, jonka hän toisti usein, oli että mieli asuu koko kehossa, ei vain aivoissa. Kurzweil totesi, että jo nyt noin 20:tä aivojen toiminnallista lohkoa osataan simuloida siten, että tulokset muistuttavat oikeista aivoista saatuja mittaustuloksia. Ja edistyminen on jatkuvaa, jopa kiihtyvää. Nämä lohkot siis loivat niitä tunneolioita, joita pixar-elokuva yritti havainnollistaa.

Yhtä kaikki, minä jään odottamaan seuraavaa keskustelun tasoa. Kaipaan sitä, että mielen ja tietoisuuden lokaaliseen, paikalliseen malliin kvanttiteorioiden ymmärryksen kautta yhdistetään kosmisen mielen ja tietoisuuden ei-lokaalinen, ei-paikallinen malli johon kuuluu esimerkiksi Akasha, kosminen muisti ja kaiken ykseys. Todellinen ”Kaiken Teoria” edellyttää tämän.