Olin suunnitellut osallistuvani Portti-lehden novellikilpailuun, mutta minulle tuli rimakauhu. Laitan kuitenkin kirjoitelmani vapaasti luettavaksi kaikille kiinnostuneille: "Kaksi sivuavaa maailmaa".
Ehkä teen ensi kesäksi uuden yrityksen, mutta otan mielelläni vastaan kommentteja tästä teoksesta, ensimmäisestä novellistani. Toivottavasti joku nauttii sen lukemisesta!
Yksi syy jättää juttu pois kilpailusta on tarinan juonellinen pieni riippuvuus "Mökki Tonttumetsän rannalla" -tarinasta. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa samaan, fiktiiviseen Tomteskogin saareen. Tarinoissa kuitenkin on eri päähenkilöt.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste romaani. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. elokuuta 2014
torstai 21. elokuuta 2014
Paperinen vai E-kirja, kumpi todella parempi?
Kerron heti: vaikka käytän enemmän viikkoaikaa tietokoneen näytön katselemiseen, lähinnä lukemiseen, silti pidän paperille painettua tekstiä ylivoimaisena.
Ensimmäinen asia, joka minua vaivaa, on DRM-suojaus. Kun ostan painotuotteen, se on minun halutessani koko loppuikäni, voin lainata sitä, lahjoittaa tai myydä eteenpäin. Pidän näitä oikeuksia kohtuullisina. Jos arvostan sisältöä, haluan nämä oikeudet. Minulle ei riitä esim 12kk lukuoikeus, jota en voi lainata tai myydä edelleen.
Avoin, kopioitavissa oleva PDF-tiedosto on parempi. Minä haluaisin, että Suomessa esimerkiksi kaikki koulukirjat olisivat tässä muodossa, tekijöille maksetaan valtion budjetista, kustantajille turhina välikäsinä ei mitään. Paperikirjojen kanssa kustantajat todennäköisemmin tarvitaan.
Sitten on tärkein kysymys. En itse pysty yhtä tehokkaasti oikolukemaan omia kirjojani näyttöruudulta kuin paperille printattuna. Paperivaihe on välttämätön viimeinen vaihe. Nyt sain vahvistuksen kokemuksilleni: "readers using a Kindle were "significantly" worse than paperback readers at recalling..."
Tutkimus osoitti, että näytöltä luettaessa omaksuu selvästi vähemmän kuin paperilta, jota lukija käy läpi tarkkaavaisemmin. "They hope their work will improve scientific understanding of the implications of digitisation, thus helping to cope with its impact." En osaa selittää minkälaiset neurologiset, optiset, psykologiset tai muut kognitiiviset tekijät selittävät ilmiön, mutta sitä pitää tutkia. Ehkä näytöltä lukeminen lopulta saadaan yhtä tehokkaaksi. Mutta DRM-suojauksen vastenmielisyyttä se ei poista. Haluisisin kaikkien vastuullisten lukijoiden bikotoivan DRM-suojattuja tuotteita.

Tunnisteet:
arvot,
DRM,
kirjoittaminen,
lukeminen,
omaksuminen,
omistaminen,
romaani
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Ihmisen geneettisen muuntelun kontrolli murenee?
Artikkeli Department of Health “effectively re-wrote the definition of ‘genetic modification’ kertoo, että briteissä sallitaan jo pienet operaatiot ihmisen perimälle, kunhan ne tapahtuvat kromosomien ulkopuolella, käytännössä vain mitokondrioiden perimässä.
Siten Tonttukirjani Mökki Tonttumetsän rannalla loppuratkaisussa tapahtuva, melko yksityiskohtaisesti kuvattu tontun munasolun sisällön uudelleen syntetisointi mahdollistamaan tavallisen ihmisen ja tontun yhteinen lapsi voisi olla pian sallittua, jopa Ruotsissa, kuten tarinassani. Toivon että järki voittaa todellisuudessakin ja esim. perinnöllisiä sairauksia ja muita ongelmia voidaan ehkäistä edeltäkäsin. Ehkä 2020-luvulla, kuten kirjassanikin.

biologia,
etiikka,
lääketiede,
romaani,
romantiikka
perjantai 9. toukokuuta 2014
Panpsykismi
Viimeistellessäni toista romaaniani olen pyöritellyt mielessäni vuosien takaa tuttua panpsykismin käsitettä, jota sivutaan tarinan loppupuoliskon keskusteluissa. Sen mukaan kaikkeuden alkeushiukkaset ovat mielellisiä tai henkisiä siten, että tietoisuus on niissä jo iduillaan. Olen itse hyvin rankalla tavalla kahden tien kulkija näissä asioissa.
Jos siis sekä biologiset aivot tai binäärinen tietokone saavuttavat jonkinlaisen tietoisuuden tason (ovat tietoisia itsestään osana ympäristöään, niillä on jonkinlainen maailmankuva), silloin ne myös luovat ei-paikallisen tietoisuuden kentän. Informaatiolla itsellään on jotenkin ei-paikallinen luonne, kuten kvantti-ilmiöt, eteenkin kvanttikietoutuminen viittaa.
Oletan siis, että fysikalistisen tietoisuuden synty on seurausta joko biologisesta evoluutiosta, jota voidaan prosessina matemaattisesti mallintaa tai sitten insinööritieteiden harrastamisen tuloksena tekoälyn muodossa toteuttaa. Nämä kaksi emergenttiä tietoisuutta eivät vaadi (ehkä?) minkäänlaista kaukovaikutusta siinä muodossa, että ei-paikallinen tietoisuuden kenttä, "tietoisuuden aaltoyhtälö" romahtaa biomassaan tai laitteeseen ja tekee ne tietoisiksi. Juuri tämä väitteeni on ahdistaa minua.
Jos fysikalistinen emergentisti tietoiseksi tullut laite luo kaikkeuteen ei-paikallisen informaatiokentän (kuten kevyin perustein oletan), miten tämä kenttä ei vuorostaan vaikuttaisi toiseen suuntaan, edistäisi jollakin tavalla fysikalistisen järjestelmän tietoiseksi tulemista. Tätä olisi esimerkiksi biologisten olentojen sielunvaellus. Hankittu karma, informaatio, hakee itselleen uuden kehon ja jatkaa kiertoaan.
Voisivatko nämä kaksi ilmiötä, spontaani, emergentti tietoisuuden käynnistyminen, toisaalta mielen inkarnaatio ei-paikallisesta, ei-ajallisesta kentästä fysikalistiseen kehoon (eläin tai tietokone) yhtä aikaa, toisiaan täydentävinä, mitalin kahtena puolena, olla loogisesti mahdollisia? Jos ei, niin miksi ei?
- Oletan, että tietoisuus voi syntyä fysikalistisessä järjestelmässä, kuten biologisissa aivoissa tai binääriteknologiaa käyttävässä tietokoneessa, emergentillä tavalla. Tavallaan mitään ulkoista tietoisuutta, ei-aineellista sielua, ei tarvita. Siis tavallaan.
- Toisaalta pidän mahdollisena, että tietoisuudella on ei-paikallinen, nonlocalic, ilmenemismuoto, vastaavalla tavalla kuin kvantti-imiöillä, jotka ikäänkuin siirtävät tietoa objekteilta toisille ilman fysikaalisia voimia tai vastaavia.
Pyörittelen näitä asioita kirjoissani, jo Tonttukirjassa, mutta lisää seuraavassa, viimeistelyvaiheessa olevassa kirjassa. Koen, luonnollisesti, asiat hyvin vaikeiksi. On ilmeisesti luovuttava siitä vaatimuksesta, että näitä hypoteeseja voisi testata luonnotieteellisin menetelmin laboratoriossa (onko näin?), mutta se vaatimus minun on itselleni asetettava, että esittämäni ja omassa päässäni pyörittelemä kokonaiskuva on kohtuullisen looginen.
Jos siis sekä biologiset aivot tai binäärinen tietokone saavuttavat jonkinlaisen tietoisuuden tason (ovat tietoisia itsestään osana ympäristöään, niillä on jonkinlainen maailmankuva), silloin ne myös luovat ei-paikallisen tietoisuuden kentän. Informaatiolla itsellään on jotenkin ei-paikallinen luonne, kuten kvantti-ilmiöt, eteenkin kvanttikietoutuminen viittaa.
Oletan siis, että fysikalistisen tietoisuuden synty on seurausta joko biologisesta evoluutiosta, jota voidaan prosessina matemaattisesti mallintaa tai sitten insinööritieteiden harrastamisen tuloksena tekoälyn muodossa toteuttaa. Nämä kaksi emergenttiä tietoisuutta eivät vaadi (ehkä?) minkäänlaista kaukovaikutusta siinä muodossa, että ei-paikallinen tietoisuuden kenttä, "tietoisuuden aaltoyhtälö" romahtaa biomassaan tai laitteeseen ja tekee ne tietoisiksi. Juuri tämä väitteeni on ahdistaa minua.
Jos fysikalistinen emergentisti tietoiseksi tullut laite luo kaikkeuteen ei-paikallisen informaatiokentän (kuten kevyin perustein oletan), miten tämä kenttä ei vuorostaan vaikuttaisi toiseen suuntaan, edistäisi jollakin tavalla fysikalistisen järjestelmän tietoiseksi tulemista. Tätä olisi esimerkiksi biologisten olentojen sielunvaellus. Hankittu karma, informaatio, hakee itselleen uuden kehon ja jatkaa kiertoaan.
Voisivatko nämä kaksi ilmiötä, spontaani, emergentti tietoisuuden käynnistyminen, toisaalta mielen inkarnaatio ei-paikallisesta, ei-ajallisesta kentästä fysikalistiseen kehoon (eläin tai tietokone) yhtä aikaa, toisiaan täydentävinä, mitalin kahtena puolena, olla loogisesti mahdollisia? Jos ei, niin miksi ei?
Tunnisteet:
biologia,
fantasia,
panpsykismi,
robotin mieli,
romaani,
tekoäly,
tieteisfantasia
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Kirjan ja ruusun päivä?
Kuulin juuri radiosta, että tänään vietetään "kirjan ja ruusun päivää". Idea taitaa olla kaupallinen. Halutaan edistää kirjojen myyntiä. Siinä ei todellakaan ole mitään pahaa, mutta aina silti kaupallisuus ja kaikenlainen ajatus kulutuksen lisäämisestä hieman särähtää.
Voisihan ajatella, että kannustetaan lukemista, kirjojahan saa lainata ilmaiseksi kirjastosta ja vanhoja klassikkoja voi lukea netistä Project Gutenbergin sivuilta.
On kuulunut huhuja, että kirjojen lukeminen on vähenemässä. Tämä olisi vahinko, koska kirjoittaminen ja lukeminen ovat koko ihmiskunnan sivilisaation peruskiviä. Lukutaito on kyky rakentaa kirjoitetusta symbolikielestä päähänsä elävä malli, todellisuuden kuva. Minun mielestäni tämä kyvyn tilastollinen heikkeneminen tulee näkymään yleisenä älyllisen ajattelukyvyn laskemisena. Elokuvien katseleminen ei harjoita vastaavalla tavalla katsojan aivoja. Seuraukset voivat olla kohtalokkaista esimerkiksi kyvyttömyytenä hahmotta ja suhteuttaa maailman ongelmia.
Minä pidän tieteiskirjallisuuden ja fantasiakirjallisuuden harrastamista vielä tärkeämpänä kuin reaaliarkea kuvaavaa proosaa. Näiden alueiden lukeminen pakottaa aivot laajentamaan käsitekarttaansa.
Minun on tunnustettava, että olen itse lukenut vuosikymmenien kuluessa enemmän tietokirjoja kuin kaunokirjallisuutta, mutta aina vähintään kesälukemistona on ollut juonellista kirjallisuutta.
Jospa siis yrittäisimme jarruttaa siviilisaation rappeutumista ja jatkaa kirjoittamisen sekä lukemisen kulttuuria. Minulla on yksi oma romaani valmiina (Tonttumetsä ), kolme muuta työ alla ja lisäksi pohdiskelen mahdollisuutta toteuttaa novelli.

perjantai 4. huhtikuuta 2014
Toinen romaani on vahvasti tulossa
Sain eilen peikkoaiheisen, toisen tieteisfantasiaromaanini nollaversion kirjoitettua loppuun. Tarina on siis kokolailla lukkoon lyöty. Edessä on kuukausia kestävä hiominen, toivottavasti esilukijoiden avulla.
En ole vielä päättänyt teoksen nimeä. Ihan ensimmäisissä versioissa oli "Metsä ja Maailmankaikkeus", mutta nyt se kuullostaa hieman ontolta ja teennäiseltä. Tällä hetkellä takakansitekstissä kirjan nimeksi mainitaan "Korpimetsän dryadi", mutta se voi vielä muuttua, varmaan muuttuukin.

Takakansi
"Korpimetsän
dryadi"
kertoo pikkutytön ja peikkojen ystävyydestä, jonka
avulla suuretkin ongelmat lopulta
ratkeavat. Tarina on
tieteisfantasia, aikuisten satu, sijoittuen
ajallisesti 1950- ja -60-luvuille, samaan
todellisuuteen kuin suunnilleen
nykyaikaan sijoittuva ensimmäinen
kirjani ”Mökki Tonttumetsän rannalla”.
"Korpimetsän
dryadi"
ei ole koko pituudeltaan
aivan yhtä lämminhenkinen,
vaan tapahtumat ja kokemukset ovat ajoittain melko vaikeita ja
synkkiäkin.
Kun
tontut ovat toinen ihmislaji, niin peikot ovat homininilaji,
"neljäs
simpanssi"
(kolme
muuta ovat simpanssit, bonobot ja ihmiset).
Peikkojen
suku erkani muista hominineista (simpanssien esi-isistä) pian
sen jälkeen
kuin ihmisten esi-isätkin ja
kehittyi eri suuntaan, asuttaen ensimmäisenä
hominininä pohjoiset havumetsät
ja
kutistuen pienen kissan kokoiseksi, mutta kahdella jalalla
käveleväksi, laajojen
alueiden älykkäimmäksi olennoksi ennen ihmisten saapumista.
Itse pidän kirjaa juonellisesti onnistuneempana kuin tonttukirjaa. Tarina on muodostaa yhtenäisemmän kokonaisuuden. Tämäkin kirja on "kehitystarina". Kohteena on muutos kuusivuotiaasta pikkutytöstä 20-vuotiaaksi naiseksi. Elämä ja kehitys tapahtuu poikkeuksellisissa olusuhteissa, suomalaisessa metsässä, luonnon armoilla. Voidaan tietysti aiheellisesti kysyä, onko minulla edellytyksiä käsitellä tällaista teemaa, mutta ainakin olen kokenut, ja edelleen koen, vahvasti isällisiä tunteita tarinan tyttöä kohtaan ja myötäelänyt hänen vaihtelevia vaiheitaan.
Jos joku edellisen kirjan lukijoista tunsi itsenä vaivautuneeksi sen teoksen sisältämästä "eroottisesta" sisällöstä, niin voi lohduttaa, että tästä uudesta kirjasta vastaava aihepiiri lähes kokonaan puuttuu.
Harkitsen vakavasti koettavani maalata kirjaan kansikuvan, ainakin teen yrityksen. Kirja+kansikuva edustaisi kokonaisvaltaisempaa taidekäsitystä. Tonttukirjan kannessa harrastin vain kuvankäsittelyä.
Tunnisteet:
julkaiseminen,
kirjoittaminen,
peikot,
romaani,
scifi,
tieteisfantasia
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Andrei Pajanne: Autuaiden Saari
Ostin impulssiostoksena paksun, lähes tuhatsivuisen kirjan muutamien "irtotietojen" perusteella. Ostos oli onnistunut. Andrei Pajanteen "Autuaiden saari" on poikkeuksellinen kirja, hulppea, vaikuttava lukuelämys.
"Autuaiden saarta" voisi toisella nimellä kutsua ilmaisulla "Andreaksen ilmestys". Kirjan sisältö on paikoin surrealistista, unen omaista ilmestystä, joka osittain saa selityksensä vasta aivan lopussa. Tästä syystä alkuun pääseminen voi lukijalle on rankkaa. Mutta jos kykenee lukemaan ja omaksumaan n. 200 ensimmäistä sivua, loput 800 menee sitten juonen vaikuttavassa imussa.
Kirja on ennen kaikkea fantasiaa. Scifi-kerros on melko ohut, mutta kohtuullisen hyvin käsitelty. Scifi-asenteen voisi tulkita "epätranshumanistiseksi", mutta aivan lopussa negatiivistä kantaa teknologiaan ehkä hieman lievennetään. Ainakin minä haluan tulkita näin. Kuitenkin erityisesti "uploading" nähdään suurena mörkönä, uhkana ihmiskunnan henkisyydelle. Tulkitsen sen kuitenkin tarkoittavan vain tarinan painajaismaista toteutusta, ei kategorista tuomitsemista.
Kolmas kerros fantasian ja scifin lisäksi on uskonnollisuus. Voisi sanoa, että fantasian ja uskonnollisuuden raja on veteen vedetty viiva, mutta eteenkin kirjan puolenvälin jälkeen sisältö on syvän uskonnollista, aivan positiivisessä mielessä. Tavallaan kirjan metafysiikka asettuu uskontojen yläpuolelle: kaikki uskonnot tulkitaan saman totuuden ilmentymiksi. Kirjan hengellisyyden ytimenä on rakkaus. Ei ole syntiä, ei ole pahuutta, ei ole helvettiä. On vain rakkautta ja rakkauden puutetta.
Siis kirjan syvin teema on rakkaus, sen etsiminen ja sen olemuksen tutkiminen. Sana rakkaus esiintyy lähes kirjan joka sivulla, luulisin.
Juoni on juuri niin monipolvinen kuin tuhatsivuiselta teokselta voisi odottaa. Alkuosan kehyskertomus, johon tavalliseen tapaan lopussa palataan, tapahtuu reaalimaailmassa. Valtaosa tarinaa kulkee uniajassa, jonka lainalaisuudet pikkuhiljaa tarkentuvat. Uniajan ensimmäiset episodit voivat tuntua, kuten jo sanoin, surrealistisilta, todella unenomaisilta, mutta pikkuhiljaa muuttuvat lukijalle ymmärrettävämmiksi. Lopussa tarina vie mukanaan ja paksun kirjan pakonomainen lukeminen ainakin minulle aiheutti univajetta.
Varsinaisen teknistieteellisen scifin lisäksi kirjassa käydään läpi maailmankaikkeuden kosmologinen historia ja olemus, samoin biologisen elämän ja ihmiskunnan historia sekä kulttuurin kehitystä, erityisesti rakkauden perspektiivistä. Kirja tuntuu haluavan kertoa kaiken kaikesta, kattavan maailmankuvan. Tämä on jännittävän juonen lisäksi kirjan parasta antia. Maailmankaikkeutta seurataan ja analysoidaan pitkien keskustelujen höystämänä.
Jos puutteita pitää mainita, niin minua eniten häiritsi toisto ja kirjan sisäinen fraseologia. Standardi hyvä tuoksu Autuaiden Saaressa, "rakkauden tuoksu" oli aina "omena ja hunaja", joka mainittiin varmaan toista sataa kertaa. Toinen puute ovat pienet monimutkaisen ja mystisen juonen epäjohdonmukaisuudet. Loppusanoista voi ymmärtää, että niitä oli esilukijoiden voimin urakalla selvennetty, mutta minulle vielä joitakin häiritseviä jäi. Noin monipolviseen tarinaan niiitä kai jää väistämättä, etenkin fantasiatarinoihin.
Viimenen kritiikin aihe voisi olla kerronnan epätasaisuus. Tämähän on ollut opettavainen esikoisteos. Omasta kokemuksestani ymmärrän asetelman. Oli helppo huomata osuuksia, jotka olivat tempaisseet mukaansa lukijan lisäksi myös kirjailijan itsensä. Niitä oli ilo lukea. Toiset osuudet, erityisesti kirjan alkuosassa, olivat raskaan ylikuvailevia, ylitunteellisia fraaseja viljeleviä, paikoin hyvin pitkitettyjä: antoivat vähän ajatuksia, korkeintaan sekoittivat lukijaa. Vastineeksi minun mielestäni kirja paranee huimasti loppua kohti. Koko toinen puolisko on hulppeaa menoa, aidosti henkevää keskustelua, piinaavaa jännitystä.
Pienenä minua vihlaisevana kauneusvirheenä saaressa, jossa muuten vallitsevat todellisen paratiisin arvot. Saaren valtias, Rakkaus (vaikkakin Hetken roolissa), ei voi Rakkauden Tornissa tarjota vieraalleen "tuoksuvaa lihapataa", minun mielestäni.
Monta kertaa minun oli keskeytettävä lukeminen, koska omien kyynelteni läpi en voinut jatkaa. Tarinassa on monia syvästi liikuttavia käänteitä. Puolen tunnin henkisen rauhoittumisen jälkeen lukeminen taas onnistui, mutta edelleen punertavin silmin.
Tunnen jonkinlaista sukulaisieluisuutta Andrei Pajanteen kanssa. Omat, paljon pienimuotoisemmat kirjani, ensimmäinen julkaistu ja kaksi uutta työ alla, ovat henkiseltä maailmaltaan samankaltaisia "Autuaiden saaren" kanssa.

Aivojen monimutkaisuus,
arvot,
biologia,
fantasia,
romaani,
romantiikka,
scifi,
Sosiaalinen evoluutio,
transhumanismi,
uskonto
lauantai 21. joulukuuta 2013
Kirjoita sinäkin romaani!
Olen tietysti edelleen aloittelija, en "oikea kirjailija", mutta silti haluan rohkaista muitakin suureen seikkailuun sisäiseen maailmaansa. Olin vuosikymmenten ajan suunnitellut scifi-romaanin kirjoittamisesta. Kun vajaa vuosi sitten aloin toteuttaa unelmaa, en todellakaan voinut kuvitella mitä oli edessä. Prosessi antoi paljon enemmän kuin mitä se otti. Romaanin luominen oli matka oman sielunsa syvyyksiin.
Jos pystyt mielessäsi kuvittelemaan, luomaan tarinan alkuasetelman, lopputuloksen ja noin suurin piirtein keskiosan juonen, voit aloittaa. Jotkut kuulemma alkavat suoraan kirjoittamaan tietämättä mihin se johtaa. Ainakaan insinööri ei varmaan voi työskennellä noin. Insinööri työskentelee "topdown". Siispä minun ehdotukseni.
Minulle kirjan kirjoittaminen oli uskomaton, odottamaton kokemus. Lukiessa toisen kirjoittamaa hyvä kirjaa tai katsoessaan elokuvaa kokee lyhyen virtuaalimatkan. Lukija tai katselija rakentaa tarinasta mieleensä kognitiivisen mallin ja elää itse tämän mallin sisällä. Kirjailija kokee tuon mallinnuksen paaaljon syvemmin. Hän pääsee todella mukaan tarinaansa, keskustelemaan omien henkilöidensä kanssa. Näistä tulee niin läheisiä, että heistä on vaikea luopua, kun kirja on valmis. Jokaisessa tarkemmin käsitellyssä henkilössä on jotakin kirjailijasta itsestään. Ehkä siksi kokemus on niin syvä ja aito, enemmän kuin toisen kirjoittaman kirjan lukeminen. Minulle Kalevi, Mirlim ja Birtim ovat edelleen kuin oman itseni jatkeita. Niitähän he ovatkin.
Ehdottomasti kirjoitan lisää, riippumatta siitä löytyykö lukijoita. Oikolukijoiteni palaute oli hyvin kannustavaa. Ehkä joku muukin pitää tontuista. Seuraavaksi kirjoitan samasta todellisuudesta, nyt peikoista ja 1950-1970 vuosista. Päähenkilö on syntynyt samana vuonna kuin minä. Tarinassa on mukana yksi edellisessä kirjassa mainittu tonttu. Kolmas kirja kertoo roboteista ja hyvin erilainen kuin kaksi edellistä. Olen jo aloittanut molempia uusia kirjoja.

- Luo romaani aika pitkälle valmiiksi mielessäsi. Tämä ei estä radikaalejaan muutoksia myöhemmin.
- Ala kirjoittaa: kirjoita lukujen otsikot. Niitä voi muuttaa myöhemmin.
- Päätä kaksi asiaa: minä-muoto vai kertoja (tai jopa monta eri minää!). Toinen on aikamuoto: nyt eli preesens vai imperfekti.
- Kirjoita kerrallaan niin pitkään kuin flow on vauhdissa. Vasta, kun tulee vastaan henkistä väsymystä, voit alkaa lukea ja viimeistellä aikaansaamistasi. On totta, että kirjailija on sokea omille virheilleen, mutta jotakin löydät jo ensimmäisen lukukierroksen aikana. Samalla sisäistät paremmin luomaasi uutta maailmaa.
- Minä käytin kirjoittamiseen LibreOffice Writeria. Siinä on toimivan suomenkielen oikoluku: Voikko. Valitse itse mitä haluat. Minulle Linux on tietokoneessa ammattiympäristö, itsestään selvyys.
- Kun saat esim. 30% valmiksi, jätä alkuosa rauhaan. Älä lue sitä pitkään aikaan, ainakaan pariin kuukauteen enää. Keskity keskiosaan. Kun saat 70% valmiiksi, jätä keskiosa rauhaan ja perkaa huolella alkuosa. Nyt sinulla on siihen uutta näkemyksellisyyttä. Se on kuin vieraan kirjoittamaa. Seuraavaksi voit kirjoittaa romaanin loppuun ja menetellä keski- ja loppuosan kanssa niin kuin alunkin kanssa. Jos sinulla on aikaa, voit aivan hyvin lopuksi pistää koko luomuksen hyllylle vaikka viideksi kuukaudeksi, jonka jälkeen sieltä taas löytyy aivan uusia hiottavia asioita.
- Aivan viimeiseksi anna teos jollekin ulkopuoliselle luettavaksi, merkkauskynän kanssa. Tulosta teos vaikka kuudeksi nipuksi.
- Kun teos on oikoluettu ja valmis, päätät sivukoon ja miten toteutat kannen. Jos joku muu tekee kannen, aloita se jo paljon aikaisemmin. Minä tein kannen yhdessä päivässä yhden valokuvan pohjalta GIMP-ohjelmalla.
- LibreOffice tuottaa kirjapainon haluaman PDF-tiedoston. Siis ei ongelmia. Laita sivunumerot. Tee taitto siten, että parittomien sivujen vasen marginaali on suurempi ja oikea pienempi, parillisilla päin vastoin. Pariton on minulla aukean oikeanpuoleinen sivu. Katso marginaalin koko jostakin valmiista kirjasta. Valitse sivukoko. Hyvä ehdotus on A5.
- Jos aiot tyrkyttää teosta kustantajille, varaudu siihen, että vain joka 50. ehdotus kelpaa heille. Heidän kriteerinsä on kaupallinen: löytyykö sopivia ostajia. Hyväkään kirja ei kelpaa, jos kohderyhmä on liian pieni.
- Omakustanne ei ole tolkuttoman kallis: alle tonnilla saa 100kpl painoksen. Älä ota liian suurta ensimmäistä painosta. Pienistä kirjapainoista saa parasta palvelua. Sinä olet heille tärkeä!
Minulle kirjan kirjoittaminen oli uskomaton, odottamaton kokemus. Lukiessa toisen kirjoittamaa hyvä kirjaa tai katsoessaan elokuvaa kokee lyhyen virtuaalimatkan. Lukija tai katselija rakentaa tarinasta mieleensä kognitiivisen mallin ja elää itse tämän mallin sisällä. Kirjailija kokee tuon mallinnuksen paaaljon syvemmin. Hän pääsee todella mukaan tarinaansa, keskustelemaan omien henkilöidensä kanssa. Näistä tulee niin läheisiä, että heistä on vaikea luopua, kun kirja on valmis. Jokaisessa tarkemmin käsitellyssä henkilössä on jotakin kirjailijasta itsestään. Ehkä siksi kokemus on niin syvä ja aito, enemmän kuin toisen kirjoittaman kirjan lukeminen. Minulle Kalevi, Mirlim ja Birtim ovat edelleen kuin oman itseni jatkeita. Niitähän he ovatkin.
Ehdottomasti kirjoitan lisää, riippumatta siitä löytyykö lukijoita. Oikolukijoiteni palaute oli hyvin kannustavaa. Ehkä joku muukin pitää tontuista. Seuraavaksi kirjoitan samasta todellisuudesta, nyt peikoista ja 1950-1970 vuosista. Päähenkilö on syntynyt samana vuonna kuin minä. Tarinassa on mukana yksi edellisessä kirjassa mainittu tonttu. Kolmas kirja kertoo roboteista ja hyvin erilainen kuin kaksi edellistä. Olen jo aloittanut molempia uusia kirjoja.
Tunnisteet:
julkaiseminen,
kirjoittaminen,
romaani,
sisäinen maailma
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Esikoisromaanini on painossa
Noin viiden kuukauden oikoluku ja hionta on ohi. Esikoisromaanini Mökki Tonttumetsän rannalla on painossa. Odottelen jännittyneenä koevedosta. Oletan, että kuukauden kuluessa kirja on halukkaiden tilattavissa nettikaupasta. Tästä kerron lisää sitten aikanaan. Kirja kansikuva on tällainen:
Takakannen teksti on tällainen:
Takakannen teksti on tällainen:
”Mökki Tonttumetsän
rannalla” on lämminhenkinen,
romanttinen tieteisfantasia, aikuisten satu. Teos tavoittelee
tasapainoa älyllisyyden ja naivismin välillä sisältäen
asenteellisuutta sekä epäsovinnaista näkemyksellisyyttä. Sen
tieteisulottuvuus liittyy lähinnä biologiaan ja lääketieteeseen.
Vastaavasti fantasiaulottuvuus liittyy kosmologian ja kvanttifysiikan
kvasitieteellisiin tulkintoihin, erityisesti tietoisuuden olemukseen
ja panpsykismiin. Kirja arvailee tieteiskirjallisuuden tunnetusti
vaikeinta ennustuskohdetta, eli lähitulevaisuutta. Tapahtumat
alkavat kevättalvella 2012 ja ulottuvat kesään 2028.
Tarina
lähtee siitä olettamuksesta, että tontut ovat todellisia. He ovat
pienikokoinen, toinen ihmislaji. Heitä elää edelleen
metsätonttuina etenkin Länsi-Uudenmaan alueella, saaristossa. Jos
näin on, niin minkälaisia he voisivat olla ja mitä voisi tapahtua,
kun teini-ikäinen nuorimies tutustuisi heihin?
Tarina
keskittyy Inkoon saaristoon,
Barösundin alueelle.
Maantiedettä on hieman muutettu, liitteenä on kartta. Tapahtumien
keskusta, fiktiivinen Tomteskogin
saari sijaitsee suunnilleen Grundsön paikalla, mutta on suurempi.
Olen aloittanut kirjoittamaan toista kirjaa "Duyungin mieli" ja kirjasta on suunnilleen 1/3 kirjoitettu, siis aika karkealla tasolla, ilman hiomista. Tästä kirjasta tulee hyvin erilainen. Siitä tulee eräänlainen juonellinen robotiikan oppikirja, siis ei kovin laajalle lukujakunnalle tarkoitettu. Tämän kirjan laitan nyt hieman hautumaan, tauolle, koska sisältö on kirjoittajallekin vaikeaa.
On hyvin mahdollista, että joskus ensivuoden puolella aloitan kirjoittamaan kolmatta kirjaa, joka on hieman muistuttaa tonttukirjaa, mutta valottaa tällä kertaa suomalaisten peikkojen olemusta, joihin tonttukirjan loppupuolella vihjaillaan. Kertomus ajoittuu 1950 ja -60 luvuille ja päähenkilö kuluu minun omaan ikäluokkaani, suurimman osan tarinaa lapsi, pikkutyttö. Minun peikkoni eivät ole kissaeläimiä, kuten Johanna Sinisalon peikot vaan ihmisapinoita, kaukaisempaa sukua meille kuin tontut. Jos ihminen on kolmas simpanssilaji, niin peikot ovat neljäs.
Tarina on jo suurin piirtein mielessäni valmis.
Tunnisteet:
peikot,
robotin mieli,
romaani,
tontut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)