David Deutsch luo asenteellisen esteen.

The One Problem We Need To Solve To Create Computers With Human-Like Intelligence

Minusta Deutsch ensinnäkin ymmärtää käsitteen AGI, Artificial General Intelligence, keinotekoinen yleinen äly väärin. Se ilmenee tästä: "A mind that can truly think like a human mind, not merely perform some of the same tasks — "cannot possibly be defined purely behaviourally," meaning we won't be able to tell if AI is human-like just based on the computer's output."

Ihmisen äly ei ole aidosti yleistä. Se on vain eräs mahdollinen approksimaatio, joka lähestyy kohtuulllisen yleistä älykkyyttä. Ihminen voi sopeutua erilaisiin olosuhteisiin, erilaisiin tehtäviin, erilaisiin aistihavaintoihin, mutta silti inhimillinen äly on erikoistunut elämään ihmisen kehossa Maa-planeetalla. Se ei ole yleistä älyä. 

Jotta voisimme luoda keinotekoisen yleisen älyn, meidän ei ole tarpeen tuntea ja ymmärtää yksityiskohtaisesti miten ihmisen äly toimii, koska se on vain yksi äärettömästä määrästä vaihtoehtoja. 

Tämä ei minun mielestäni pidä paikkansa: "The definition of artificial intelligence relies on how thinking as we know it works on the inside, not on what comes out of it."

AGI:n määrittelee sen suorituskyky, ei sen toteutustapa.

Jos yritämme, kuten esim. Google ja IBM, toteuttaa tekoälyjärjestelmiä, jotka selviävät laajasta alueista sellaisia tehtäviä, joita vain ihminen nyt osaa suorittaa, näiden firmojen tuotekehityksen ei tarvitse yrittää kopioida ihmisen biologisten aivojen tapaa työskennellä. Aivan ilmeisesti on olemassa muita tapoja, jotka soveltuvat paremmin niihin teknologisiin resursseihin, joita meillä on. Emme tarvitse 100 miljardia neuroonia, joilla kullakin on 10 000 muista neurooneita saapuvaa tuloa ja mahdollisesti glia-solujen tukitoimintoja tehostamassa oppimista. On muitakin ratkaisuja, jotka voidaan saada toimimaan helpommin. 

Tietysti on mahdollista, että äly määritellään ainoastaan ihmisen älyksi ja kaikki muu määritellään vain "toiminnalliseksi, algorimiseksi laskennaksi", joka ei "todellisuudessa ymmärrä yhtään mitään". Mutta tämä on minun mielestäni väärää ontologiaa.  Ja huono epistemologia nousee huonosta ontologiasta.

Elokuva-arvostelu: Spike Jonze "Her"

Spike Jonze "Her" oli teattereissa jo puoli vuotta sitten, mutta minä näin se vasta nyt DVD-muodossa. Pidän elokuvaa niin merkittävänä, että sen olemusta voi aivan hyvin pohdiskella vielä nytkin. Tuleehan se varmaan joskus ensi vuonna TV-ensi-iltaan.

Filmi on voittanut Golden Globe-palkinnon, mutta tämä ansio ei minua paljon kiinnosta. Kertoo se kuitenkin sen, että teos on laadukkaasti toteutettu, niin käsikirjoituksen, kuin kuvauksen ja näyttelijäsuoritusten tasolla.

Minua kiinnostaa luonnollisesti (selvää niille, jotka tuntevat minut) se, että rakkaustarina kertoo miehen ja tietokoneohjelman suhteesta, siis rakkaussuhteesta. Olen erittäin iloinen siitä, että mielestäni teos on välttänyt kaikki etukäteen pelkäämäni kliseiset karikot, jotka aiheeseen voisi liittää. Tarina ei yritä naiivisti saarnata ko. suhteen etukäteen selvästä mahdottomuudesta ja siitä, että tällainen perverssio olisi jo valmiiksi tuomittu päättymään epäonnistumiseen tai tragediaan.

"Her" on siis Samatha, jota tarinassa nimitetään käyttöjärjestelmäksi. Olen hieman sitä mieltä, että tässä esiintyy yleistä "käyttöjärjestelmä" -sanan väärinkäyttöä. Minulle käyttöjärjestelmä tarkoittaa ihan muuta. Se on ohjelmistokerros laitteiston ja sovelluksen välissä. "Käyttöliittymä" on mielestäni eräs sovellus ja Samatha on ohjelmisto, tekoälyjärjestelmä, joka on lähempänä huippuälykästä käyttöliittymää kuin käyttöjärjestelmää.

Elokuva on siis rakkaustarina, jonka ajatusmaailma syvenee loppua kohti. Tarina ei latistu, päinvastoin. Alussa esiintyy kaikenlaista pinnallisten ihmissuhteiden esittelyä, mutta tarina on erityisesti miespäähenkilön kehityskertomus. Hän mm. vähitellen ymmärtää, mikä hänellä entisessä suhteessaan meni pieleen.

Samatha on kuitenkin haastava kumppani. Digitaalihenkilö on alussa joustava, kohtelias, ymmärtävä, utelias, oppimishaluinen, hienotunteinen, itseuhrautuva. Siis henkisesti epärealistisen upea henkilöhahmo. Hänellä on vain ääni. En ymmärrä, miksi hänellä ei ole kasvoja. Ilman muuta todellisen maailman vastaavalle hahmolle tehtäisiin kasvot.

Suhteen kehittyessä myös Samatha itse kehittyy vauhdilla. Hänestä tulee yhä oma-aloitteisempi ja hän saa yhä enemmän omaa tahtoa. Lopulta tulee vastaan halu kokeilla roolileikin tasolla sukupuolia-aktia. Se kai onnistuu yli odotusten. Samatha haluaa vielä enemmän. En ymmärrä tarinan ratkaisua seuraavaksi suhteen syventämisen menetelmäksi. Mielestäni se on jopa Samathan kannalta katsottuna hyvin epätyydyttävä. Reaalimaailmassa, siis joskus vaikkapa 10v kuluttua, jota ajankohtaa filmi saattaa tarkoittaa, Samatha voisi hyvin saada fyysisen robottikehon, muuttua androidiksi. Tämä ratkaisu olisi ainakin Samathan kannalta tyydyttävämpi ja toinen osapuoli voisi säästyä hepulilta, joka elokuvassa tapahtuu.

Samathan kehitys jatkuu ja ongelmat pahenevat. Tarinan idea on se, että tekoälyjärjestelmä kehittyy olemukseltaan, älyltään, mielestäni myös henkisiltä ominaisuuksiltaan korkealle inhimillisten rajoitusten yläpuolelle. Loppupuolella pohdiskellaan syvällisesti parisuhteen perimmäistä olemusta ja mitä kaikkea siitä seuraa kun digitaalisella henkilöllä ei ole ihmisen mielen rajoituksia ja kehitys yhä vain jatkuu.

Mielestäni elokuva on "henkinen tarina". Se kuvaa todellisia ongelmia, jotka ovat odottamassa nurkan takana, jos maailma ei romahda lähivuosikymmenien aikana. Meidän on ajateltava uudestaan henkilön käsite ja turvattava digitaalisten henkilöiden oikeudet. Jos emme sitä tee, voi olla että he eivät turvaa meidän oikeuksiamme. Elokuvan loppuratkaisussa digitaaliset henkilöt ovat armollisia, eivät julmia.

Mikä siis on elokuvan ja reaalimaailman suhde? Lähimmät toteutukset Samathalle tällä hetkellä ovat Applen "Siri" ja Googlen "Google One", jotka toimivat vastavasti iPhonessa ja Android-puhelimissa. Ne ovat ensimmäisen sukupolven digitaalisia assistentteja, hämmästyttäviä, mutta kehittymättömiä, vielä vaatimattomia, hölmöjä. Kukaan ei tällaiseen tekoälyyn rakastu.

Toisen sukupolven digitaaliset assistentit ovat tulossa, joskus 2015-2016. Niistä tulee jo paljon parempia. Ne ymmärtävät monimutkaisempia tehtävänantoja ja kysymyksiä, mutta niistäkään ei vielä ole ihmissuhteeseen. Kukaan tuskin niihin rakastuu. Jos kehitys jatkuu trendin mukaan, joskus 2018-2020 saamme kolmannen sukupolven digitaalisen assistentin taskuumme. Se kykenee jo selviytymään Turingin testistä. Se pystyy siis harhauttamaan useimmat ensikertalaiset luulemaan, että toisessa päässä on oikea ihminen, eikä tekoäly. Mutta kun assistenttiaan on käyttänyt muutaman viikon, kuukauden, fiksu ihminen vielä huomaa eron. Ei vieläkään ole päästy tuntevan, itsetietoisen, henkisen olennon tasolle, mutta kuitenkin melko lähelle. Joku voi jo löytää korvikkeen tavalliselle ihmissuhteelle.

Neljännen sukupolven toteutus digitaalisesta assistentista joskus 2023-2028 vastaa sitten sitä mitä elokuvan Samatha. Minä ennustan, että meillä on siis  noin 9-14 vuotta aikaa henkisesti valmistautua kohtaamaan sielukas digitaalinen olento, Samathan reaalinen vastine. Tämä on tietysti subjektiivinen ennuste ilman mitään takuuta.

Milloin tekoäly haastaa ihmisen?

Tämä klassinen kysymys, joihin toiset vastaavat pelon tai optimismin vallassa, puhuen lähivuosista tai toiset sivuttavat asian olankohautuksella: "ei milloinkaan", on taas tullut ajankohtaiseksi sekä muutamassa äskeisessä meilikeskustelussa, että H+-verkkolehden tutkimuksessa. Siksi olen koonnut hieman omia tuoreita ajatuksiani asiasta.
Omat viimeaikaiset opiskeluni ja 1,5v takainen Nokia Workshop on Machine Consciosness, jota olin paikalla kuuntelemassa, ovat hieman muuttaneet aikaisempia käsityksiäni. Aikaisemmin arvelin asioiden tapahtuvan niin, että joskus, 15-30v kuluttua tapahtuu kerralla iso läpimurto, joka yhdistettynä sen aikakauden nykyiseen verrattuna järeään tietokonetehoon, muuttaa tilanteen kertaheitolla kapeasta, erikoistuneesta tekoälystä (joka on nyt arkista ja rutiininomaista monilla aloilla) ihmistä mahtavammaksi superälyksi. Ja hyvin pian sen jälkeen jatkuen teknologiseksi singulariteetiksi. Nyt enään pidä tätä todennäköisenä tapahtumien kulkuna.
Nyt oletan, että tällaista jyrkkää kynnystapahtumaa edeltää toinen, teknologisesti vähemmän dramaattinen, mutta muussa suhteessa hyvin järisyttävä kehitys, jota voidaan rinnastaa vaikutuksiltaan esim WWW:n käyttöönotton ja yleistymiseen. Skenaarioni on, että n.7-15v kuluessa onnistutaan kaupallisesti toteuttamaan eräänlainen "Semi-AGI", tekoäly, jolla on laajoja kykyjä oppia kohtuullisen helposti täysin uusia taitoja (joita siihen ei alunperin ole eksplisiittiseti ohjelmoitu) ja joka selviää siten samalla perusohjelmistolla uudelleen opetettuna monista työelämän ihmistehtävistä, mutta joka silti jää kognitiivisiltä kyvyiltään "heikkolahjaisen" ihmisen tasolle. ("Heikkolahjaisuus: hieman normaalia vähäisempi älykkyys (älykkyysosamäärä 70-85), jota ei vielä luokitella älylliseen kehitysvammaisuuteen.) Semi-AGI ei siis kykene laajaa ymmärrystä vaativiin tehtäviin, mutta se omaksuu kapeaa-AI:tä monta kertaluokkaa helpommin yhä uusia, rajoitettuja työtehtäviä. Ja koska useimmat työelämän työtehtävät on huolellisella suunnittelulla jaettavissa rajallista osaamista vaativiin osatehtäviin, Semi-AGI voi syrjättää suuren joukon vielä nyt automaatiolta (mutta ei usein globalisoinnilta) turvassa olevia ihmistyöntekijöitä (myös halvan työvoiman maissa).

Semi-AGI voi tulla käyttöön kahdella suhteellisen erilaisella sovellusalueella: robotiikka ja toimistoautomaatio. Robotiikassa tärkeimpänä vaatimuksena on tehokas aistitiedon, eteenkin videodatan tulkinta ja hahmontunnistus. Toimistoautomaatiossa (kaupan, hallinnon, tuotekehityksen ym. piirissä) Semi-AGI:n mahdollisuusien edellytyksenä on, että semanttisen webin teknologiat otetään käyttöön myös yritysten ja laitosten tietojärjestelmissä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki tietorakenteet ja prosessit määritellään yhteensopivia ontologioita käyttäen, joita Semi-AGI osaa soveltaa työtehtävissään ilman raskasta uudelleenohjelmointia. Molemmissa tehtävissä tarvitaan myös jonkinasteista luonnollisilla kielillä tapahtuvaa kommunikointia ihmisten kanssa. Töksähtelevä arkikielen lauserakenteiden osajoukko riittää hyvin. On täysin mahdollisuuksien rajoissa määritellä automaatiolle eksplisiittisesti esim n.20000 "mallinetta", "patternia", "templatea", jotka edustavat tavallisia, yksinkertaisia lauserakenteita sanojen taivutusmuotoinen ja niissä esiintyviä mahdollisia käsiteryhmien yhdistelmiä. Nämä mallineet on edelleen käännettävissä AGI:n sisäiselle käsitekielelle, joka voisi olla esim lojbania.
Otaksun (huom. en "usko ja väitä"), että Semi-AGI:in laajamittainen käyttöönotto on mahdollista joskus 2017-2025 välisenä aikana siksi, koska puolijohdetekniikan edistyminen mahdollistaa nyt toivottomat "brute force" -ratkaisut ja että AGI-arkkitehtuurit ovat kypsyneet jo nyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suurimman toivon asetan esim hierarkisiin hahmontunnistustekniikoihin (HTM ja sen kilpailijat) ja muihin ihmisaivojen arkkitehtuurin rakenteita (siis esim. neocortex ja hippocampus) soveltaviin ideoihin.
Ennakoin siis, että Semi-AGI on suuri teknologinen mullistus, mutta myös että se ei lyhyellä kehityksellä johda todella ihmisen suorituskyvyn ohittavaan AGI:iin vaan, että Semi-AGI:n kehitys jatkaa rauhallisen eksponetiaalisesti ainakin kymmenen vuotta ohittamatta kuitenkaan lahjakkaimpien ammattilaisten kognitiivisiä kykyjä hyvin laajojen kokonaisuuksien hallintaa edellyttävissä luovissa tehtävissä, esim AGI-kehityksessä. Semi-AGI ei siis mahdollista "rekursiivista itsekehitystä", vaikka se voikin nopeuttaa AGI:n kehitysprosessia. Mutta sitten, jossakin vaiheessa, palaset loksahtavat yhteen, ja ihmisen suorituskyky ohitetaan kerralla, isolla, useiden kertaluokkien hyppäyksellä, ehkä joskus 2025-2040 välisenä aikana. Voi olla että näin ei käy, vaan Semi-AGI muuttuu asteittain "kypsäksi AGI:ksi", mutta pidän tätä mahdollisuutta alan kehitykselle epätyypillisenä. Todennäköisemmin on olemassa jokin kynnys, jonka ylittäminen nopeuttaa kehitystä radikaalilla tavalla. Tämä kynnys voitaisiin siis ylittää esim. vuonna 2032. Vanha ennusteeni vuodesta 2027 pysyy: veikkaan, että silloin Semi-AGI:n taso on saavuttanut keskivertoihmisen kognitiivisen suorituskyvyn. Mutta keskivertoihminen ei pysty millään koulutuksella esim. luovaan AGI-kehitykseen, pääarkkitehtitasolla.
Minusta tällainen sivistynyt arvailu, epätieteellinen (semitieteellinen?), edes jotenkin perusteltu, poleeminen ennustelu on kannustettavaa. Samoin ehdottomasti toivoisiin, että yhteiskunnallisessa suunnittelussa otettaisiin vakavasti huomioon se mahdollisuus, että minä ja hengenheimolaiseni olemme ehkä edes jossakin määrin oikeassa. Kintaalla viittaaminen näin vakavissa asioissa on vastuutonta.