Tein eteenkin itselleni pienen työkalun, javascriptilla. Joku muukin voisi olla tästä kiinnostunut. Se on ladattavissa täältä:
"Cardiacvascular Fittness Tool"
Tietyistä syistä työkalu ja sen ohjeet ovat englanniksi, mutta se on suoraviivainen käyttää:
1. Kopioi HTML-tiedosto omalle koneellesi ja avaa se selaimella. Voi se avata download-hakemistossakin.
2. Mittaa sykemittarilla neljä testiharjoitusta (minä käytän fillaria, mutta voi esim juostakin) vakiolenkillä, vakiopaikassa, esim 2-3 viikon välein. Sykemittarin on pystyttävä mittaamaan keskisyke ja suoritusaika kustakin suorituksesta. Mittaa kaksi suoritusta päivässä noista tarvittavasta neljästä mittauksesta, esim #1 ja #3 yhtenä päivänä, seuraavana päivänä #2 ja #4. Tee suoritukset toisistaan poikkeavalla n. suunnilleen vakiosykkellä, vaihdellen hyvin löysästä melko tiukkaan rutistukseen. Siis neljä hyvin erilaista, vakiosykkeistä suoritusta.
3. Syötä ajat ja sykkeet javascriptillä toteutettun laskimen kaavakkeeseen. Aika syötetään muodossa esim. "15:27" (15min 27s), syke lyöntiä/min esim "138". Paina "Compute Rslts" -nappia.
4. Saat kaksi lukua: "Aerob.Index" kertoo yleisen aerobisen kuntosi, kyvyn ottaa hengitysilmasta happea ja kuljettaa se lihassoluihin. Mitä pienempi luku sen parempi. Se on ikäänkuin verrannollinen suoritusaikaan.
5. "AnAerob.Index" kertoo kykysi hyödyntää lihaksissasi anaerobista tehontuottoa, eli kyvyn rutistaa se paras vauhti, loppukiri ym. Mitä suurempi, sen parempi.
Työkalu mahdollistaa kuntosi tilan seurannan: (jos käytät indeksejä graafisesti koordinaatteina) missä kohtaa 2D-avaruudessa (aero/anaero) olet nyt menossa ja kun merkkaat luvut harjoituspäiväkirjaasi näet kehittymisvauhtisi. Voit lisäksi verrata lukuja esim kilpailutuloksiin (jos olet kilpaileva aktiivikuntoilija) niin opit ennustamaan saavutuksessi ja optimoimaan vauhtisi kykyjesi mukaan.
"Have fun!"
lauantai 30. tammikuuta 2010
lauantai 23. tammikuuta 2010
Globaalin talouden superuhka
Keskustelusta sähköpostilistalla löysin viittauksen Martin Fordin kirjaan “The Lights In The Tunnel”. Tuli kiire hankkia kirja, koska en aikaisemmin ollut kuullut lähteestä, joka hieman perustellummin kuin minä itse, formuloisi high-tech automation ja kulutuskysynnän välistä globaalia yhteyttä. Tosin olen kyllä todennut, että insinööriympäristössä uhan vakavuus myönnetään ja ymmärretään, toisin kuin ekonomistien keskuudessa. Martin Ford on itse insinööri ja yrittäjä. Vaikka kirja on helppolukuisesti kirjoitettu, on se painavaa asiaa, ja niin olisi meille kaikille kohtalonkysymys, että esimerkiksi Jyrki Kataisen ja Olli Rehnin soisi ehdottomasti lukevan ja ymmärtävän tämän sanoman.
Kirjan ydin sisältö on ekonomistien uskonkappaleen “luddiitti harhan” (Luddite fallacy). osoittaminen vaaralliseksi harhaksi. Siis uskonkappale on itse harhaa ja “neoluddittinen” ajatusmalli on perusteltu: ekonomistit on vaarallisella tavalla väärässä.
Ekonomistien uskonkappale on perusmuodossaan seuraava: “Työvoimaa korvaava uusi teknologia lisää työn tuottavutta työntekijää kohti. Siten tavaroiden ja palveluiden tuotanto kasvaa, josta seuraa tuotantokustannusten laskeminen, hintojen putominen ja kysynnän kasvu. Lopputuloksena työntekijöiden tarve liike-elämässä kasvaa, eikä vähene.” Oleellista uskonkappaleelle on, että asetelman uskotaan pätevän “maailman tappiin asti”, lopullisena ekomistisena muuttumattomana totuutena. Ekonomistien väitteen mukaan tekninen kehitys kyllä hävittää työpaikkoja ja ammattiryhmiä, mutta luo enemmän aivan uusia työpaikkoja ja kokonaan uusia ammatteja, siten että työllisyyden kannalta lopputulos on aina, pysyvästi positiivinen, “taloustieteen” todistuksen mukaan.
Martin Ford toteaa, että jos katsotaan taaksepäin, haetaan vertailuaineistoa historiasta, ekonomistien teoria saa vahvaa näyttöä, sitä vahvempaa, mitä kauemmas katsotaan. Mutta jos tarkastellaan aivan paria viime vuosikymmentä, näyttö on huomattavasti huonompi. Ford käy läpi USA:n ammattitilastoja eikä löydä oleellista vahvistusta teorialle, jos verrataan esim 1930-luvun ja nykyhetken maailmaa. Uusia ammattiryhmiä on tullut, mutta ne ovat olleet työllisyysvaikutukseltaan vähäisiä, ohimeneviä ilmiöitä tai paikallisia. Klassiset vastaväitteet “neuluddismia” kohtaan ovatkin olleet luokkaa: “hevoskuskien ammatti on kadonnut, mutta tilalle on tullut rekkakuskien, bussinkuljettajien, rautatieläisten ja ilmailualan työllisyys”. Väite on hyvin totta, mutta on paljon vaikeampaa löytää vastaava esimerkki parin viime vuosikymmenen kehityksestä. Sellaisia ei joko ole, tai ne ovat globaalissa mitassa marginaalisia. Silti teknologian kehitys leikkaa työpaikkoja kiihtyvällä vauhdilla. Vastaukseksi ei kelpaa, että ne uudet työpaikat syntyvät Kiinaan ja Intiaan. Näin yksinkertaisesti ei ole asia.
Ford korostaa sitä minunkin esittämääni, ja useimpien insinöörien selvästi havaitsemaa ja tunnustamaa (mutta ekonomistien vähättelemää) seikkaa, että teknologian kehitys on luonteeltaan vahvasti eksponentiaalista. Jos ekonomistien hypoteesi kehityksestä, tuottavuuden parantumisesta, hintojen laskusta, kysynnän kasvusta ja uusien työpaikkojen synnystä on mallinnettu ryhmänä differentiaaliyhtälöitä (onko jossakin todella näin tehty?), teknologian kehityksen eksponentiaalista luonnetta ei varmasti ole huomioitu! Tästä johtuen hypoteesin väite asiantilan pysyvyydestä on vahvasti uskonvarainen ja ilmeisen väärä. Siis jossakin vaiheessa, ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa, tulee tilanne, jossa parantuneen tuottavuuden aikaansaama kysynnään kasvu ei enään ylitä sitä kysynnän, ostovoiman pudotusta, joka on seurausta työllisyyden negatiivisesta kehityksestä. Jossakin teknologisen kehityksen vaiheessa tuottavuuskoneisto tarvitsee niin vähän ihmistyövoimaa, että tasapainotila vaihtuu itseään ruokkivaksi globaaliksi talousromahdukseksi.
Nykyisen tilanteen analysointi, koskien Kiinan ja Intian kaltaisten kehittyvien talousvoimien luonnetta osoittaa, että romahduskynnys voi jo olla vaarallisen lähellä. Tämä johtuu siitä, että Kiinan ja Intian liike-elämän jatkuvuus on hyvin voimakkasti länsimaiden kuluttajien ostovoimasta riippuvaista. Näiden valtioiden omien keskiluokkien ostokyky ei lähellekään riitä ylläpitämään näiden talousalueiden tasapainotilaa, kasvusta puhumattakaan. Nykyinen talouskrisi pakottaa nämä maat entisestään parantamaan tuottavuuttaan, eli hyödyntämään kaikin mahdollisin tavoin teknologian kehitystä. Tämä kehitys hidastaa näiden maiden omien kansalaisten ostovoiman kehitystä leikaten palkkojen kasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä näissä maissa. Osa työpaikoista onkin valumassa Intiasta ja Kiinasta vielä halvemman työvoiman (vielä raaemman orjatyövoiman) maihin. Mutta maapallo on rajallinen. Yhä halvempaa (ihmis-) työvoimaa ei loputtomiin löydy.
Ford tuo esiin sen näkymän, että automaation kehitys ei koske ainostaan yksinkertaisissa tuotantotehtävissä olevaa työvoimaa, vaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa myös hyvin koulutettua, ammatikseen “bittitietoa käsittelevää” työvoimaa. Vielä tässä vaiheessa näitä tehtäviä ulkoistetaan länsimaista esim. Intiaan ja Kiinaan (josta osaavin työvoimaa valuu länteen suurempien palkkojen toivossa), mutta kehitys ei pysähdy. Kehittynyt automaattinen bittitiedon käsittely on lopulta halvempaa kuin missään ihmistyövoimalla suoritettuna. Parhaassa turvassa, mutta vain väliaikaisesti, ovat ne ammattilaiset, joiden tehtävät vaativat tiedollisen osaamisen, kädentaitojen ja näköhavaintojen vaativaa yhdistämistä (esim. remonttimiehet, autonkorjaajat, erikoissairaanhoitajat).
On todella pelottavaa, jos tieteellistekninen kehitys katkeaa tällaiseen globaaliin superkriisiin. Siksi olisi erittäin kiire, että kaikki päättäjät ymmärtäisivät tilanteen ja uhat sekä ryhtyisivät viivyttelemättä varautumaan vähiin jäljelläoleviin, mutta asenteellisesti vaikeisiin keinoihin katastrofin välttämiseksi.
Kirjan ydin sisältö on ekonomistien uskonkappaleen “luddiitti harhan” (Luddite fallacy). osoittaminen vaaralliseksi harhaksi. Siis uskonkappale on itse harhaa ja “neoluddittinen” ajatusmalli on perusteltu: ekonomistit on vaarallisella tavalla väärässä.
Ekonomistien uskonkappale on perusmuodossaan seuraava: “Työvoimaa korvaava uusi teknologia lisää työn tuottavutta työntekijää kohti. Siten tavaroiden ja palveluiden tuotanto kasvaa, josta seuraa tuotantokustannusten laskeminen, hintojen putominen ja kysynnän kasvu. Lopputuloksena työntekijöiden tarve liike-elämässä kasvaa, eikä vähene.” Oleellista uskonkappaleelle on, että asetelman uskotaan pätevän “maailman tappiin asti”, lopullisena ekomistisena muuttumattomana totuutena. Ekonomistien väitteen mukaan tekninen kehitys kyllä hävittää työpaikkoja ja ammattiryhmiä, mutta luo enemmän aivan uusia työpaikkoja ja kokonaan uusia ammatteja, siten että työllisyyden kannalta lopputulos on aina, pysyvästi positiivinen, “taloustieteen” todistuksen mukaan.
Martin Ford toteaa, että jos katsotaan taaksepäin, haetaan vertailuaineistoa historiasta, ekonomistien teoria saa vahvaa näyttöä, sitä vahvempaa, mitä kauemmas katsotaan. Mutta jos tarkastellaan aivan paria viime vuosikymmentä, näyttö on huomattavasti huonompi. Ford käy läpi USA:n ammattitilastoja eikä löydä oleellista vahvistusta teorialle, jos verrataan esim 1930-luvun ja nykyhetken maailmaa. Uusia ammattiryhmiä on tullut, mutta ne ovat olleet työllisyysvaikutukseltaan vähäisiä, ohimeneviä ilmiöitä tai paikallisia. Klassiset vastaväitteet “neuluddismia” kohtaan ovatkin olleet luokkaa: “hevoskuskien ammatti on kadonnut, mutta tilalle on tullut rekkakuskien, bussinkuljettajien, rautatieläisten ja ilmailualan työllisyys”. Väite on hyvin totta, mutta on paljon vaikeampaa löytää vastaava esimerkki parin viime vuosikymmenen kehityksestä. Sellaisia ei joko ole, tai ne ovat globaalissa mitassa marginaalisia. Silti teknologian kehitys leikkaa työpaikkoja kiihtyvällä vauhdilla. Vastaukseksi ei kelpaa, että ne uudet työpaikat syntyvät Kiinaan ja Intiaan. Näin yksinkertaisesti ei ole asia.
Ford korostaa sitä minunkin esittämääni, ja useimpien insinöörien selvästi havaitsemaa ja tunnustamaa (mutta ekonomistien vähättelemää) seikkaa, että teknologian kehitys on luonteeltaan vahvasti eksponentiaalista. Jos ekonomistien hypoteesi kehityksestä, tuottavuuden parantumisesta, hintojen laskusta, kysynnän kasvusta ja uusien työpaikkojen synnystä on mallinnettu ryhmänä differentiaaliyhtälöitä (onko jossakin todella näin tehty?), teknologian kehityksen eksponentiaalista luonnetta ei varmasti ole huomioitu! Tästä johtuen hypoteesin väite asiantilan pysyvyydestä on vahvasti uskonvarainen ja ilmeisen väärä. Siis jossakin vaiheessa, ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa, tulee tilanne, jossa parantuneen tuottavuuden aikaansaama kysynnään kasvu ei enään ylitä sitä kysynnän, ostovoiman pudotusta, joka on seurausta työllisyyden negatiivisesta kehityksestä. Jossakin teknologisen kehityksen vaiheessa tuottavuuskoneisto tarvitsee niin vähän ihmistyövoimaa, että tasapainotila vaihtuu itseään ruokkivaksi globaaliksi talousromahdukseksi.
Nykyisen tilanteen analysointi, koskien Kiinan ja Intian kaltaisten kehittyvien talousvoimien luonnetta osoittaa, että romahduskynnys voi jo olla vaarallisen lähellä. Tämä johtuu siitä, että Kiinan ja Intian liike-elämän jatkuvuus on hyvin voimakkasti länsimaiden kuluttajien ostovoimasta riippuvaista. Näiden valtioiden omien keskiluokkien ostokyky ei lähellekään riitä ylläpitämään näiden talousalueiden tasapainotilaa, kasvusta puhumattakaan. Nykyinen talouskrisi pakottaa nämä maat entisestään parantamaan tuottavuuttaan, eli hyödyntämään kaikin mahdollisin tavoin teknologian kehitystä. Tämä kehitys hidastaa näiden maiden omien kansalaisten ostovoiman kehitystä leikaten palkkojen kasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä näissä maissa. Osa työpaikoista onkin valumassa Intiasta ja Kiinasta vielä halvemman työvoiman (vielä raaemman orjatyövoiman) maihin. Mutta maapallo on rajallinen. Yhä halvempaa (ihmis-) työvoimaa ei loputtomiin löydy.
Ford tuo esiin sen näkymän, että automaation kehitys ei koske ainostaan yksinkertaisissa tuotantotehtävissä olevaa työvoimaa, vaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa myös hyvin koulutettua, ammatikseen “bittitietoa käsittelevää” työvoimaa. Vielä tässä vaiheessa näitä tehtäviä ulkoistetaan länsimaista esim. Intiaan ja Kiinaan (josta osaavin työvoimaa valuu länteen suurempien palkkojen toivossa), mutta kehitys ei pysähdy. Kehittynyt automaattinen bittitiedon käsittely on lopulta halvempaa kuin missään ihmistyövoimalla suoritettuna. Parhaassa turvassa, mutta vain väliaikaisesti, ovat ne ammattilaiset, joiden tehtävät vaativat tiedollisen osaamisen, kädentaitojen ja näköhavaintojen vaativaa yhdistämistä (esim. remonttimiehet, autonkorjaajat, erikoissairaanhoitajat).
On todella pelottavaa, jos tieteellistekninen kehitys katkeaa tällaiseen globaaliin superkriisiin. Siksi olisi erittäin kiire, että kaikki päättäjät ymmärtäisivät tilanteen ja uhat sekä ryhtyisivät viivyttelemättä varautumaan vähiin jäljelläoleviin, mutta asenteellisesti vaikeisiin keinoihin katastrofin välttämiseksi.
perjantai 25. joulukuuta 2009
Androidiroboteille on tilaus
Minulla on yli 80-vuotiaat, kotona kahdestaan elävät vanhemmat. Isäni on muuten ikäisekseen kohtuullisen terve, mutta huono polvi rajoittaa liikkumista merkittävästi. Äitini on täysin kyvytön omatoimiseen liikkumiseen. Hän tarvitsee apua kaikkeen, sängystä, rullatuolista nousemiseen, vessassa asioimiseen ym. Hän on siis täysin isäni, toisen ei kovin hyväkuntoisen vanhuksen varassa ja tämä ympärivuorokautinen apu on isälleni kovin raskasta.
Nyky-Suomessa ei ole reaalista ratkaisua sille, että vanhuksien kotona asumista voitaisiin tukea vuorokauden ympäri, seitsemän päivää viikossa. Nuoremmat omaisetkin voivat auttaa vain rajoitetusti, vaikka asuisivat lähelläkin, jos ovat itse työelämässä. Yhteiskunnan kallis ja tunnetun puutteellisesti toimiva ratkaisu on laitoshoito, ja sitä useimmat vanhukset ymmärrettävästi kammoavat viimeiseen asti. Lisäksi laitoshoito on yhteiskunnalle hyvin kallista.
Tarvittaisiin siis kotiolosuhteisiin luontevasti sopeutuva, väsymätön, rajattoman huomaavainen ja kohtelias, vahva ja monipuoliseen apuun kykenevä kotiapulainen. Sellaisia oli varakkailla entisessä entisaikaan, ehkä nykyäänkin. Mutta ratkaisuksi tavallisten vanhojen ihmisten kotiavuksi tulevaisuudessa minä arvostan suuresti sitä kansallista positiivista, realistista asennetta ja tuotekehitystä, jota japanilaiset ja korealaiset tekevät androidirobottien kehittämiseksi. Androidirobotti ei ehdi valmiiksi tuotteeksi auttamaan vanhempiani, mutta meille seuraaville sukupolville näen sen ihanteellisena ratkaisuna vanhustenhoidon toteuttamiseksi.
Tällä hetkellä messuilla esitellään sieviä, mutta kömpelön oloisia prototyyppejä, joiden kognitiiviset kyvyt ovat kaukana siitä "common sense" -ymmärryksestä, jota kotona toimivalta yleiskäyttöiseltä edellytetään. Menee varmasti runsaat kymmenen vuotta ennenkuin käyttökelpoinen, oppiva, verbaalisesti kommunikoiva, fyysisesti kätevä ihmismuotoinen kotirobotti on markkinoilla. Vastaväitteeksi tällaisella ratkaisulle tuskin
Nyky-Suomessa ei ole reaalista ratkaisua sille, että vanhuksien kotona asumista voitaisiin tukea vuorokauden ympäri, seitsemän päivää viikossa. Nuoremmat omaisetkin voivat auttaa vain rajoitetusti, vaikka asuisivat lähelläkin, jos ovat itse työelämässä. Yhteiskunnan kallis ja tunnetun puutteellisesti toimiva ratkaisu on laitoshoito, ja sitä useimmat vanhukset ymmärrettävästi kammoavat viimeiseen asti. Lisäksi laitoshoito on yhteiskunnalle hyvin kallista.
Tarvittaisiin siis kotiolosuhteisiin luontevasti sopeutuva, väsymätön, rajattoman huomaavainen ja kohtelias, vahva ja monipuoliseen apuun kykenevä kotiapulainen. Sellaisia oli varakkailla entisessä entisaikaan, ehkä nykyäänkin. Mutta ratkaisuksi tavallisten vanhojen ihmisten kotiavuksi tulevaisuudessa minä arvostan suuresti sitä kansallista positiivista, realistista asennetta ja tuotekehitystä, jota japanilaiset ja korealaiset tekevät androidirobottien kehittämiseksi. Androidirobotti ei ehdi valmiiksi tuotteeksi auttamaan vanhempiani, mutta meille seuraaville sukupolville näen sen ihanteellisena ratkaisuna vanhustenhoidon toteuttamiseksi.
Tällä hetkellä messuilla esitellään sieviä, mutta kömpelön oloisia prototyyppejä, joiden kognitiiviset kyvyt ovat kaukana siitä "common sense" -ymmärryksestä, jota kotona toimivalta yleiskäyttöiseltä edellytetään. Menee varmasti runsaat kymmenen vuotta ennenkuin käyttökelpoinen, oppiva, verbaalisesti kommunikoiva, fyysisesti kätevä ihmismuotoinen kotirobotti on markkinoilla. Vastaväitteeksi tällaisella ratkaisulle tuskin
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Ongelmien ydin
Lienee parasta, että kerron enemmän ja perustellummin näkemyksestäni edellisessä eläkekysymyksen yhteydessä viittaamaani teknisen kehitykseen luonteeseen. Olen tämän näkemyksen jo esim. S24-sivuilla esittänyt.
On vähemmän kiistanalainen, mutta huonosti tiedostettu käsitys, että tiede ja tekniikka kehittyvät eksponenttiaalisesti, itseään ruokkien. Otetaan käytännön esimerkki. Moni seuraa joitakin tekniikan alan lehtiä. Jos käsiin osuu vaikkapa neljä vuotta vanha lehti, joka silloin aikanaan jäi lukematta, mutta nyt joutuu vaikkapa ajanvietteenä lukemisen kohteeksi, eikä ensin huomaa lehden päiväystä. Hyvin nopeasti huomaa, että lehdessä on jotain omituista. Sen sisältö suorastaan jo haisee vanhalla ja melkein paikoin naurattaa. Lehdessä vaahdotut uutuudet ovat selvästi jo taakse jäänyttä elämää. Jos jokin tekniikan ala on kehittynyt jollakin mittarilla, indeksillä, mitaten neljässä vuodessa esimerkiksi 25%, niin paljonko se muuttuu 16:ssa vuodessa? 4 x 25% eli 100% ?
Ei! Se muuttuu n. 144%. No, ei kovin mullistava ero. Paljonko vastaava muutos olisi 32v aikana? 8 x 25% eli 200%? Ei vaan vajaat 600% (596%, eli 1,25⁸)! Tässä on jo selvä ero. Taisi olla yksi Wiion laeista, että "lyhyellä aikavälillä ennuste usein yliarvioidaan, mutta pidemmällä aikavälillä lähes aina aliarvioidaan". Jos siis esimerkin neljässä vuodessa joku ala on huomattavasti kehittynyt, niin 32:ssa vuodessa muutos on jo niin suuri, että sen projisoiminen nykytekniikkaan mielikuvituksessaan on vaikeaa (25% verrattuna 600%).
Automaatio (robotiikka, kehittyneet tietokonejärjestelmät, tekoäly ym) mahdollistaa yhä suuremman tuottavuuden työntekijää kohti, niin teollisuudessa, pankeissa, kaupan alalla, kuin vaikkapa suunnittelutyössäkin. Kehityksen luonne on se, että monet niistä asioista, jotka ihmiselle olivat aikaisemmin helppoja, mutta koneille ylivoimaisia, alkavat olla myös koneille, ensin vain mahdollisia, sitten pian paljon helpompia kuin ihmiselle. Jäljelle jäävät, vain ihmisille sopivat tehtävät (tai osatehtävät), ovat joko hyvin vaikeita (lahjakkuutta, pitkää koulutusta ja kokemusta vaativia), raskaita, tai huonosti palkattuja palvelualan tehtäviä. Palvelualan tehtävät ovat siksi huonosti palkattuja, että useimmat palvelut eivät ole välttämättömyyshyödykkeitä, ilman niitäkin selviää.
Muistaakseni Björn Wahlroos totesi, kai viime vuonna, että n. 30% työikäisistä ihmisistä on lahjakkuudeltaan, koulutukseltaan ja kokemukseltaan sitä tasoa, että heille ei nykyisin löydy työtä, josta he selviäisivät, ja josta heille kannattaisi maksaa sellaista palkkaa, jolla nyky-yhteiskunnassa kohtuullisesti selviäsi. Tätä tilannetta kannataa ajatella, ja huomioida, että ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa vastaava prosenttiluku on 50% ja hyvin pian 70%. Eikä se kehitys siihen pysähdy. Jo nyt on täysin vakiintunut tilanne, että osaajista on valtava työvoimapula samaan aikaan, kun "pitkäaikaistyöttömille" ja vastaaville on mahdotonta löytää työtä. Syy on kuvattu edellä.
Edellä kuvattu tilanne on hyvin huolestuttava kaikilta seurausvaikutuksiltaan. Se on poliittisena kysymyksenä aivan eri suuruusluokkaa kuin näpertely muutaman vuoden eläkeikämuutoksilla. Siihen on pakko löytää kaikkien yhteisen edun nimissä todellinen ratkaisu. Ja kun siihen löytyy ratkaisu, samalla katoaa koko eläkeongelma.
Kuten aina, ratkaisu on insinööriajattelulla helppo, mutta poliitikoille niin vaikea, että sitä ei haluta ajatella ennen kuin on löysät housussa.
On vähemmän kiistanalainen, mutta huonosti tiedostettu käsitys, että tiede ja tekniikka kehittyvät eksponenttiaalisesti, itseään ruokkien. Otetaan käytännön esimerkki. Moni seuraa joitakin tekniikan alan lehtiä. Jos käsiin osuu vaikkapa neljä vuotta vanha lehti, joka silloin aikanaan jäi lukematta, mutta nyt joutuu vaikkapa ajanvietteenä lukemisen kohteeksi, eikä ensin huomaa lehden päiväystä. Hyvin nopeasti huomaa, että lehdessä on jotain omituista. Sen sisältö suorastaan jo haisee vanhalla ja melkein paikoin naurattaa. Lehdessä vaahdotut uutuudet ovat selvästi jo taakse jäänyttä elämää. Jos jokin tekniikan ala on kehittynyt jollakin mittarilla, indeksillä, mitaten neljässä vuodessa esimerkiksi 25%, niin paljonko se muuttuu 16:ssa vuodessa? 4 x 25% eli 100% ?
Ei! Se muuttuu n. 144%. No, ei kovin mullistava ero. Paljonko vastaava muutos olisi 32v aikana? 8 x 25% eli 200%? Ei vaan vajaat 600% (596%, eli 1,25⁸)! Tässä on jo selvä ero. Taisi olla yksi Wiion laeista, että "lyhyellä aikavälillä ennuste usein yliarvioidaan, mutta pidemmällä aikavälillä lähes aina aliarvioidaan". Jos siis esimerkin neljässä vuodessa joku ala on huomattavasti kehittynyt, niin 32:ssa vuodessa muutos on jo niin suuri, että sen projisoiminen nykytekniikkaan mielikuvituksessaan on vaikeaa (25% verrattuna 600%).
Automaatio (robotiikka, kehittyneet tietokonejärjestelmät, tekoäly ym) mahdollistaa yhä suuremman tuottavuuden työntekijää kohti, niin teollisuudessa, pankeissa, kaupan alalla, kuin vaikkapa suunnittelutyössäkin. Kehityksen luonne on se, että monet niistä asioista, jotka ihmiselle olivat aikaisemmin helppoja, mutta koneille ylivoimaisia, alkavat olla myös koneille, ensin vain mahdollisia, sitten pian paljon helpompia kuin ihmiselle. Jäljelle jäävät, vain ihmisille sopivat tehtävät (tai osatehtävät), ovat joko hyvin vaikeita (lahjakkuutta, pitkää koulutusta ja kokemusta vaativia), raskaita, tai huonosti palkattuja palvelualan tehtäviä. Palvelualan tehtävät ovat siksi huonosti palkattuja, että useimmat palvelut eivät ole välttämättömyyshyödykkeitä, ilman niitäkin selviää.
Muistaakseni Björn Wahlroos totesi, kai viime vuonna, että n. 30% työikäisistä ihmisistä on lahjakkuudeltaan, koulutukseltaan ja kokemukseltaan sitä tasoa, että heille ei nykyisin löydy työtä, josta he selviäisivät, ja josta heille kannattaisi maksaa sellaista palkkaa, jolla nyky-yhteiskunnassa kohtuullisesti selviäsi. Tätä tilannetta kannataa ajatella, ja huomioida, että ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa vastaava prosenttiluku on 50% ja hyvin pian 70%. Eikä se kehitys siihen pysähdy. Jo nyt on täysin vakiintunut tilanne, että osaajista on valtava työvoimapula samaan aikaan, kun "pitkäaikaistyöttömille" ja vastaaville on mahdotonta löytää työtä. Syy on kuvattu edellä.
Edellä kuvattu tilanne on hyvin huolestuttava kaikilta seurausvaikutuksiltaan. Se on poliittisena kysymyksenä aivan eri suuruusluokkaa kuin näpertely muutaman vuoden eläkeikämuutoksilla. Siihen on pakko löytää kaikkien yhteisen edun nimissä todellinen ratkaisu. Ja kun siihen löytyy ratkaisu, samalla katoaa koko eläkeongelma.
Kuten aina, ratkaisu on insinööriajattelulla helppo, mutta poliitikoille niin vaikea, että sitä ei haluta ajatella ennen kuin on löysät housussa.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Eläkekeskustelu alkoi taas.
Niin, eläkekeskustelu alkoi taas. Mutta onneksi vaalit lähestyvät. Olisi luullut, että viime kevään "Kuusamon hangilla" -keskustelusta olisi opittu, että aiheen uskaltaa ottaa esille vasta heti seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Asetelma todistaa siitä, että Lahnanen ja kumppanit todella uskovat asiaansa. Kauhistuttavaa!
Tarkastellaanpa väitteita.
1. "Eläkeiän nostolle ei ole vaihtoehtoja!"
Mihin eläkeiän nostolla pyritään? Parantamaan huoltosuhdetta? Miksi? Paremmalla huoltosuhteella Lahnanen ajattelee, että kansantalouden tuottama arvo riittää paremmim tuottamattomien eläkeläisten elinkustannusten kattamiseen. Mutta millä perusteella huoltosuhteen "parantaminen" on ainoa vaihtoehto tavoitteeseen? No sillä perusteella, että hallituksen ja virastojen innovatiivinen ajattelu ei riitä pidemmälle.
Ihan maanläheiseltä insinööripohjalta parempi vaihtoehto olisi lisätä em. kansantalouden tuottavuutta: enemmän tulosta vähemmillä ihmistyövuosilla. Tällöin eläkeikää voisi jopa alentaa! Tarkoitan tietysti, ei työssä olevien hiostamista, vaan tuottavuuden parantamista teknologisella innovaatiolla, automaatiolla, robotiikalla, kehittyneellä tietojenkäsittelyllä ym. Kehitys vie tähän suuntaan muutenkin. Insinöörit tekevät sen mahdolliseksi. Mutta minkä insinöörit tekevät mahdolliseksi, sen poliitikot tekevät mahdottomaksi. Vaikka kansantalouden tuottavuus kasvaakin teknologian ansiosta, "poliitiset reaaliteetit" estävät tämän arvon muuttamisen ihmistyön verotusta korvaavaksi verotuloksi. Tämän ongelman ratkaisu ei ole insinööriongelma. Insinööri ratkaisisi tämän heti mennentullen. Mutta poliitikkojen reaaliteetit ("ahneuden humanistiset lait"), jotka eivät ole luonnonlakeja, kuten insinöörityön rajoitteet, ovat poliitikkojen innovaatotason ylittämättömissä.
2. "Jotta työikää saadaan kasvatettua, myös osa-aikaeläke on poistettava."
Tämä on niitä virkamiesaivoituksia, joissa ei ole järjen häivääkään. Luulisi jokaisen ikääntyvän työntekijän (siis nuorenkin) tajuavan, että vanhentuessaan työntekijä tarvitsee työkykynsä säilyttääkeen yhä kasvavan osuuden ulkoilua ja muuta liikuntaa sekä lepoa. Siis jos työntekijästä todella halutaan lypsää kaikki irti, niin lypsävää lehmää ei saa tappaa suhteellisella ylikuormituksella. Perusterve nykyihminen hyvinkin voisi jaksaa esim 75-80-vuotiaaksi, jos kehitetään työelämän laatua ja lisätään asteittan iän karttuessa toipumisaikaa, jonka järkevä työntekijä käyttää liikuntaan, kuntoiluun, lepoon ja virkistäytymiseen. Järkevä linja olisi alentaa osa-aikaeläkeikää esim 55v:een ja sitten asteittain, suunnitellusti, pudottaa viikottaista ja vuotuista työpanosta 20v ajan, esim 5v:n välein. Ensimmäinen pudotus voisi olla 10%-yksikköä ja seuraavat neljä 15%-yksikköä kukin. Tällä menetelmällä vähennettäisiin turhia sairaseläketapauksia oleellisesti ja saataisiin puristettua työvoimasta parhaalla hyötysuhteella viimeisetkin mehut.
Kammottava ajatus, mutta ylivoimaisen järkevä verrattuna Lahnasen ja hänen virkamiestensä ymmärryskykyvyn rajoihin.
Tarkastellaanpa väitteita.
1. "Eläkeiän nostolle ei ole vaihtoehtoja!"
Mihin eläkeiän nostolla pyritään? Parantamaan huoltosuhdetta? Miksi? Paremmalla huoltosuhteella Lahnanen ajattelee, että kansantalouden tuottama arvo riittää paremmim tuottamattomien eläkeläisten elinkustannusten kattamiseen. Mutta millä perusteella huoltosuhteen "parantaminen" on ainoa vaihtoehto tavoitteeseen? No sillä perusteella, että hallituksen ja virastojen innovatiivinen ajattelu ei riitä pidemmälle.
Ihan maanläheiseltä insinööripohjalta parempi vaihtoehto olisi lisätä em. kansantalouden tuottavuutta: enemmän tulosta vähemmillä ihmistyövuosilla. Tällöin eläkeikää voisi jopa alentaa! Tarkoitan tietysti, ei työssä olevien hiostamista, vaan tuottavuuden parantamista teknologisella innovaatiolla, automaatiolla, robotiikalla, kehittyneellä tietojenkäsittelyllä ym. Kehitys vie tähän suuntaan muutenkin. Insinöörit tekevät sen mahdolliseksi. Mutta minkä insinöörit tekevät mahdolliseksi, sen poliitikot tekevät mahdottomaksi. Vaikka kansantalouden tuottavuus kasvaakin teknologian ansiosta, "poliitiset reaaliteetit" estävät tämän arvon muuttamisen ihmistyön verotusta korvaavaksi verotuloksi. Tämän ongelman ratkaisu ei ole insinööriongelma. Insinööri ratkaisisi tämän heti mennentullen. Mutta poliitikkojen reaaliteetit ("ahneuden humanistiset lait"), jotka eivät ole luonnonlakeja, kuten insinöörityön rajoitteet, ovat poliitikkojen innovaatotason ylittämättömissä.
2. "Jotta työikää saadaan kasvatettua, myös osa-aikaeläke on poistettava."
Tämä on niitä virkamiesaivoituksia, joissa ei ole järjen häivääkään. Luulisi jokaisen ikääntyvän työntekijän (siis nuorenkin) tajuavan, että vanhentuessaan työntekijä tarvitsee työkykynsä säilyttääkeen yhä kasvavan osuuden ulkoilua ja muuta liikuntaa sekä lepoa. Siis jos työntekijästä todella halutaan lypsää kaikki irti, niin lypsävää lehmää ei saa tappaa suhteellisella ylikuormituksella. Perusterve nykyihminen hyvinkin voisi jaksaa esim 75-80-vuotiaaksi, jos kehitetään työelämän laatua ja lisätään asteittan iän karttuessa toipumisaikaa, jonka järkevä työntekijä käyttää liikuntaan, kuntoiluun, lepoon ja virkistäytymiseen. Järkevä linja olisi alentaa osa-aikaeläkeikää esim 55v:een ja sitten asteittain, suunnitellusti, pudottaa viikottaista ja vuotuista työpanosta 20v ajan, esim 5v:n välein. Ensimmäinen pudotus voisi olla 10%-yksikköä ja seuraavat neljä 15%-yksikköä kukin. Tällä menetelmällä vähennettäisiin turhia sairaseläketapauksia oleellisesti ja saataisiin puristettua työvoimasta parhaalla hyötysuhteella viimeisetkin mehut.
Kammottava ajatus, mutta ylivoimaisen järkevä verrattuna Lahnasen ja hänen virkamiestensä ymmärryskykyvyn rajoihin.
torstai 22. lokakuuta 2009
Ahimsa ja Transhumanismi
Ahimsa on intialainen nimike väkivallattomuuden ihanteelle, joka käsittää kaikkien elävien olentojen kunnioittamisen ja siten pyrkimyksen elävien olentojen tappamisen ja muun vahingoittamisen ja kärsimyksen tuottamisen minimoimiseksi . Olen taipuvainen ajattelemaan, että ahimsan perustana on, ei niinkään erityisesti biologisen elämän, sellaisenaan, arvostaminen, kuin elämän mukana kehittyneen tietoisuuden, sielullisuuden, arvostaminen. Ahimsan henki kunnioitaa kaikkea, joissa on sielu, jonkin tasoinen tietoisuus, vaikka ei edes itsensä tiedostavaa tietoisuutta.
Olen myös taipumainen ajattelemaan, että kaikissa uskonnoissa on muodossa tai toisessa sama idea: "älä tapa", jota sovelletaan eri kulttuureissa enemmän tai vähemmän joustavasti. Kehittyneemmässä ajattelussa tämä passiivinen väkivallasta pidättäytyminen on jalostunut edelleen aktiiviseksi toiminnaksi, joka ilmenee lääketieteenä ja parantamisena, eläinsuojeluna, luonnon ja ympäristön suojeluna ja kunnioittamisena. Myös kristinuskossa, eteenkin Uudessa Testamentissa, sairaiden parantaminen on nostettu arvoksi ja ihanteeksi, joka myös näkyy antiikin kreikkalaisessa kulttuurissa Hippokrateen nimissä esitettynä lääkärintoimen ihanteena.
Transhumanismi kehittää em. ajatusrakennelmaa vielä pidemmälle. Se ottaa tavoitteeksi sairauksien ja jopa kuoleman "täydellisen" voittamisen. Monet uskonnolliset fundamentalistit saattavat pitää näitä ajatuksia vain ihmisen uhmakkaana esiintymisenä, mutta minä näen ne ahimsan johdonmukaisena toteuttamisena. Ei kuolemankaan uhmaamista ole edes kristinuskon Uudessa Testamentissa esitetty sopimattomana, koska siinä Jeesuskin suorittaa kaksi kuolleista herättämistä. Tältä pohjalta kuoleman ehdottomuuden voittamisen tavoittelu on jopa kristillinen ihanne. Jeesuksen esimerkkiähän on kristityn seurattava, mahdollisuuksien mukaan. Transhumanismi on siis ajattelutapa, ihanne, jota tukee sekä sekularistinen humanismi kuin myös uskontojen yhteinen arvoperinne.
Mutta edelleen itse pyrin korostamaan ahimsa-ajattelun perustana olevaa tietoisuuden arvostamista. Täten ahimsa voisi ulottua myös biologisen elämän ulkopuolelle, olettaen, että jossakin vaiheessa tietoisuus voi ilmetä vaikutuspiirissämme myös muussa, kuin biologisessa rakenteessa.
Yksi transhumanistisista teknologioista on kryoniikka, joka on kuoleman vallan suoraa uhmaamista pyrkimällä pysäyttämään kuoleman prosessi määräämättömäksi ajaksi, kymmeniksi vuosiksi tai vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Tähän tavoitteeseen pyritään säilömällä pakkasnesteellä suojattu potilas nestemmäisen typen -196 asteen lämpötilassa. Kryniikalla on kaksi kovin erilaista vaihtoehtoista lopputavoitetta. Sovinnaisempi on potilaan sulattaminen, parantaminen ja herättäminen sitten, kun vaadittavat toimenpiteet varmuudella osataan. Vähemmän sovinnainen mahdollisuus on, ei niinkään potilaan biologisen elämän palauttaminen, vaan potilaan neurologisen statuksen, mielen, "sielun", taltioiminen prosessilla, joka "skännää" potilaan aivot, niiden kytkennät, "nettilistan", synaptisten päätteiden parametrien ja geometrioiden tarkkuudella. Tavoittena on, että potilaan mieli, tietoisuus, on tämän jälkeen herätettävissä joko virtuaalitodellisuuteen ja/tai robottikehoon. Tämä mahdollisuus ajoittuu kaukaisempaan tulevaisuuteen kuin ensin mainittu, sovinnainen parantaminen. Mutta jälkimmäinen, "uploading", on kuitenkin monella tapaa mielekkäämpi "lopullinen ratkaisu", virtuaalinen kuolemattomuus.
Rajoitettujen luonnonvarojen liikakansoitetussa maailmassa kryoniikan eettisyys on helposti kyseenalaistettavissa, mutta ahimsan ihanteen pohjalta kryoniikan eettiset perusteet ovat vahvat. Potilaiden säilyttäminen ei kuluta luonnonvaroja kuin murto-osan elävän, toimivan ihmisen kulutuksesta. Ahimsan ja transhumanismin ihanteen mukaisesti maailman ongelmat on eettisesti kestävällä tavalla tai toisella ratkaistava siten, että potilaiden tietoisuudelle jää mahdollisuus jatkaa olemassaoloaan. Transhumanismin loogisiin tavoitteisiin kuuluu siten esim avaruuden kolonialisointi ja universumin resulssien laajempi hyödyntäminen.
Olen myös taipumainen ajattelemaan, että kaikissa uskonnoissa on muodossa tai toisessa sama idea: "älä tapa", jota sovelletaan eri kulttuureissa enemmän tai vähemmän joustavasti. Kehittyneemmässä ajattelussa tämä passiivinen väkivallasta pidättäytyminen on jalostunut edelleen aktiiviseksi toiminnaksi, joka ilmenee lääketieteenä ja parantamisena, eläinsuojeluna, luonnon ja ympäristön suojeluna ja kunnioittamisena. Myös kristinuskossa, eteenkin Uudessa Testamentissa, sairaiden parantaminen on nostettu arvoksi ja ihanteeksi, joka myös näkyy antiikin kreikkalaisessa kulttuurissa Hippokrateen nimissä esitettynä lääkärintoimen ihanteena.
Transhumanismi kehittää em. ajatusrakennelmaa vielä pidemmälle. Se ottaa tavoitteeksi sairauksien ja jopa kuoleman "täydellisen" voittamisen. Monet uskonnolliset fundamentalistit saattavat pitää näitä ajatuksia vain ihmisen uhmakkaana esiintymisenä, mutta minä näen ne ahimsan johdonmukaisena toteuttamisena. Ei kuolemankaan uhmaamista ole edes kristinuskon Uudessa Testamentissa esitetty sopimattomana, koska siinä Jeesuskin suorittaa kaksi kuolleista herättämistä. Tältä pohjalta kuoleman ehdottomuuden voittamisen tavoittelu on jopa kristillinen ihanne. Jeesuksen esimerkkiähän on kristityn seurattava, mahdollisuuksien mukaan. Transhumanismi on siis ajattelutapa, ihanne, jota tukee sekä sekularistinen humanismi kuin myös uskontojen yhteinen arvoperinne.
Mutta edelleen itse pyrin korostamaan ahimsa-ajattelun perustana olevaa tietoisuuden arvostamista. Täten ahimsa voisi ulottua myös biologisen elämän ulkopuolelle, olettaen, että jossakin vaiheessa tietoisuus voi ilmetä vaikutuspiirissämme myös muussa, kuin biologisessa rakenteessa.
Yksi transhumanistisista teknologioista on kryoniikka, joka on kuoleman vallan suoraa uhmaamista pyrkimällä pysäyttämään kuoleman prosessi määräämättömäksi ajaksi, kymmeniksi vuosiksi tai vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Tähän tavoitteeseen pyritään säilömällä pakkasnesteellä suojattu potilas nestemmäisen typen -196 asteen lämpötilassa. Kryniikalla on kaksi kovin erilaista vaihtoehtoista lopputavoitetta. Sovinnaisempi on potilaan sulattaminen, parantaminen ja herättäminen sitten, kun vaadittavat toimenpiteet varmuudella osataan. Vähemmän sovinnainen mahdollisuus on, ei niinkään potilaan biologisen elämän palauttaminen, vaan potilaan neurologisen statuksen, mielen, "sielun", taltioiminen prosessilla, joka "skännää" potilaan aivot, niiden kytkennät, "nettilistan", synaptisten päätteiden parametrien ja geometrioiden tarkkuudella. Tavoittena on, että potilaan mieli, tietoisuus, on tämän jälkeen herätettävissä joko virtuaalitodellisuuteen ja/tai robottikehoon. Tämä mahdollisuus ajoittuu kaukaisempaan tulevaisuuteen kuin ensin mainittu, sovinnainen parantaminen. Mutta jälkimmäinen, "uploading", on kuitenkin monella tapaa mielekkäämpi "lopullinen ratkaisu", virtuaalinen kuolemattomuus.
Rajoitettujen luonnonvarojen liikakansoitetussa maailmassa kryoniikan eettisyys on helposti kyseenalaistettavissa, mutta ahimsan ihanteen pohjalta kryoniikan eettiset perusteet ovat vahvat. Potilaiden säilyttäminen ei kuluta luonnonvaroja kuin murto-osan elävän, toimivan ihmisen kulutuksesta. Ahimsan ja transhumanismin ihanteen mukaisesti maailman ongelmat on eettisesti kestävällä tavalla tai toisella ratkaistava siten, että potilaiden tietoisuudelle jää mahdollisuus jatkaa olemassaoloaan. Transhumanismin loogisiin tavoitteisiin kuuluu siten esim avaruuden kolonialisointi ja universumin resulssien laajempi hyödyntäminen.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Arjen robotiikka
Tietotekniikkaa käyttäen toteutettu työn tuottavuuden parantuminen elinkeinoelämässä etenee eksponentiaalisesti, lähestyen hitaasti mutta varmasti sitä, että lopulta ihminen ei enään ole kilpailukykyinen tuotannontekijä. Mutta ihmisten lopulliseen syrjäytymiseen työelämästä kulunee vielä 20-40 vuotta.
Arkielämässä heikkona signaalina, viittenä tulevasta, on kotirobottien ensimmäisen aallon vakaa rantautuminen suomalaisiin koteihin parin viime vuoden kuluessa. Ymmärtääkseni itsekin paremmin kuluttajarobotiikan kehityksen tasoa hankin iRobot-firman Roomba 560 -pölyimurirobotin. Sen hinta oli samaa luokkaa kuin laadukkaimmilla tavanomasilla pölyimureilla. Muutaman viikon kokeilun jälkeen voin todeta, että tällainen kuluttajan robottipölyimuri ei ole lelu vaan (ehkä vielä hieman kiistanalaisesti) ihan hyötylaite. Ei, se ei ole jokaiselle sopiva laite. Sen hinta/laatu ominaisuudet eivät varmaankaan riitä kaikille. Mutta aivan varmasti löytyy asiakasryhmiä, jotka ovat laitteeseen pääosin tyytyväisiä. Meidän pieni kahden hengen perheemme kuulun heihin.
Laitteen toiminnallinen kuvaus ihan lyhyesti. Siivous voidaan käynnistää käsin tai ajastuksella. Siivousteho perustuu ennemminkin pyöriviin harjoihin kuin imutehoon. Ääni on hyvin kohtuullinen, ei häiritsevä. Laite seikkailee ympäri huonetta ja soveltaa algoritmejään paikallisesti, tekemättä mitään isompaa suunnitelmaa. Robotin käyttäytyminen näyttää olevan puhtaasti reaktiivista. Laite ei selvästikään opi ymmärtämään paikkaansa huoneessa ja huoneen pohjapiirrustusta. Siivousprosessi on siis stokastinen, mutta silti toimiva. Aikaa kuluu ja robotti koluaa samoja paikkoja moneen kertaan, mutta täyttää säiliönsä pölyllä ja roskilla. Robotti ei helposti jää jumiin ja pääsee melko ahtaisiinkin paikkoihin. Silti täydentävää käsi-imurointia tarvitaan ajoittain.
Robotti löytää itse latausasemaansa ja prosessia voi, sekä kannattaa ohjata sijoitettavilla infrapunamajakoilla.
Sitten insinöörin arviota teknologian tilasta. Roomba 560:n älykkyys voisi n. suunnilleen vastata muurahaisen älyä. Assosiaationi tulee vertaamalla Roomban seikkailua huoneessa mustan mauriaisen ("sokerimuurahainen") seikkailuun rantakalliolla ruokaa etsien. Roomban vahvuus on kuluttajalaitteksi hyvä mekaniikka. Se on iRobotin "viidennen sukupolven" hioutunutta teknologiaa. Roomban heikkous ovat sen anturointi ja prosessointiteho. Anturointi sisältää kosketus- ja lähietäisyysanturit sekä IR-vastanottimet, joilla robotti tunnistaa majakat ja latausasemansa. Yksinkertainen anturointi on tasapainossa kahdeksanbittisen mikrokontrollerin prossesointitehon kanssa. Olettaisin, että mikrokontrollerina an sama ATMega168 ja 16 kilotavua ohjelmamuistia kuin iRobot Create -mallissa, joka on tarkoitettu harrastelijoille ja oppilaitoksille. Tällä kapasiteetilla ei esim. videokameran tuloja analysoitaisi. Roomban elektroniikka on n. 15v takaista tasoa. Robotti olisi voinut tulla markkinoille jo vaikkapa 1995, mutta ehkä silloin aika ei ollut vielä kypsä. Nyt on.
Vaikka laitteen tehdashinta, valmistuskustannukset, olisivat esim 120€:n tasoa, silti siinä voisi käyttää nykyaikaista 32-bittistä mikrokontrolleria (esim ARM, joita puhelimissa käytetään) ja esim. 1 megatavua ohjelmamuistia. Olisi kohtuullista, että älypuhelimen hintaisen robotin käytössä olisi laskentateho, joka olisi edes n. 10% siitä mitä älypuhelimet käyttävät. Tällöin olisi jo mahdollista käyttää halpaa videokameraa (esim mustavalko-VGA) tai ultraäänitutkaa, joiden avulla robotti kartoittaisi huoneen ja laatisi toimintasuunnitelman, jolloin siivousaika voisi olla esim 30% nykyisestä. Silloin voitaisiin tinkiä myös kalliin akun koosta, jonka varaus nykyisellään riittää n. tunnin toimintaan.
Roomba siivousrobotin markkinointiarvoa lisäisi, jos siihen olisi ohjelmoitu mukaan hieman viihdearvoa. Robotti esim. osaisi esittää musiikin tahdissa pieniä koreografioita. Nyt se on hyvin proosallinen duunari, piika.
Mutta kotirobottien seuraava aalto on tulossa ja jo kehitteillä: todella paljon androidirobotteja, ja muita. Imurointi on ollut vain helpohko aloitus. Kymmenen vuoden kuluttua tilanne on jo aivan toinen, näin oletan.
Arkielämässä heikkona signaalina, viittenä tulevasta, on kotirobottien ensimmäisen aallon vakaa rantautuminen suomalaisiin koteihin parin viime vuoden kuluessa. Ymmärtääkseni itsekin paremmin kuluttajarobotiikan kehityksen tasoa hankin iRobot-firman Roomba 560 -pölyimurirobotin. Sen hinta oli samaa luokkaa kuin laadukkaimmilla tavanomasilla pölyimureilla. Muutaman viikon kokeilun jälkeen voin todeta, että tällainen kuluttajan robottipölyimuri ei ole lelu vaan (ehkä vielä hieman kiistanalaisesti) ihan hyötylaite. Ei, se ei ole jokaiselle sopiva laite. Sen hinta/laatu ominaisuudet eivät varmaankaan riitä kaikille. Mutta aivan varmasti löytyy asiakasryhmiä, jotka ovat laitteeseen pääosin tyytyväisiä. Meidän pieni kahden hengen perheemme kuulun heihin.
Laitteen toiminnallinen kuvaus ihan lyhyesti. Siivous voidaan käynnistää käsin tai ajastuksella. Siivousteho perustuu ennemminkin pyöriviin harjoihin kuin imutehoon. Ääni on hyvin kohtuullinen, ei häiritsevä. Laite seikkailee ympäri huonetta ja soveltaa algoritmejään paikallisesti, tekemättä mitään isompaa suunnitelmaa. Robotin käyttäytyminen näyttää olevan puhtaasti reaktiivista. Laite ei selvästikään opi ymmärtämään paikkaansa huoneessa ja huoneen pohjapiirrustusta. Siivousprosessi on siis stokastinen, mutta silti toimiva. Aikaa kuluu ja robotti koluaa samoja paikkoja moneen kertaan, mutta täyttää säiliönsä pölyllä ja roskilla. Robotti ei helposti jää jumiin ja pääsee melko ahtaisiinkin paikkoihin. Silti täydentävää käsi-imurointia tarvitaan ajoittain.
Robotti löytää itse latausasemaansa ja prosessia voi, sekä kannattaa ohjata sijoitettavilla infrapunamajakoilla.
Sitten insinöörin arviota teknologian tilasta. Roomba 560:n älykkyys voisi n. suunnilleen vastata muurahaisen älyä. Assosiaationi tulee vertaamalla Roomban seikkailua huoneessa mustan mauriaisen ("sokerimuurahainen") seikkailuun rantakalliolla ruokaa etsien. Roomban vahvuus on kuluttajalaitteksi hyvä mekaniikka. Se on iRobotin "viidennen sukupolven" hioutunutta teknologiaa. Roomban heikkous ovat sen anturointi ja prosessointiteho. Anturointi sisältää kosketus- ja lähietäisyysanturit sekä IR-vastanottimet, joilla robotti tunnistaa majakat ja latausasemansa. Yksinkertainen anturointi on tasapainossa kahdeksanbittisen mikrokontrollerin prossesointitehon kanssa. Olettaisin, että mikrokontrollerina an sama ATMega168 ja 16 kilotavua ohjelmamuistia kuin iRobot Create -mallissa, joka on tarkoitettu harrastelijoille ja oppilaitoksille. Tällä kapasiteetilla ei esim. videokameran tuloja analysoitaisi. Roomban elektroniikka on n. 15v takaista tasoa. Robotti olisi voinut tulla markkinoille jo vaikkapa 1995, mutta ehkä silloin aika ei ollut vielä kypsä. Nyt on.
Vaikka laitteen tehdashinta, valmistuskustannukset, olisivat esim 120€:n tasoa, silti siinä voisi käyttää nykyaikaista 32-bittistä mikrokontrolleria (esim ARM, joita puhelimissa käytetään) ja esim. 1 megatavua ohjelmamuistia. Olisi kohtuullista, että älypuhelimen hintaisen robotin käytössä olisi laskentateho, joka olisi edes n. 10% siitä mitä älypuhelimet käyttävät. Tällöin olisi jo mahdollista käyttää halpaa videokameraa (esim mustavalko-VGA) tai ultraäänitutkaa, joiden avulla robotti kartoittaisi huoneen ja laatisi toimintasuunnitelman, jolloin siivousaika voisi olla esim 30% nykyisestä. Silloin voitaisiin tinkiä myös kalliin akun koosta, jonka varaus nykyisellään riittää n. tunnin toimintaan.
Roomba siivousrobotin markkinointiarvoa lisäisi, jos siihen olisi ohjelmoitu mukaan hieman viihdearvoa. Robotti esim. osaisi esittää musiikin tahdissa pieniä koreografioita. Nyt se on hyvin proosallinen duunari, piika.
Mutta kotirobottien seuraava aalto on tulossa ja jo kehitteillä: todella paljon androidirobotteja, ja muita. Imurointi on ollut vain helpohko aloitus. Kymmenen vuoden kuluttua tilanne on jo aivan toinen, näin oletan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
